Yritysjohtaja kertoi havahtuneensa siihen, että hänellä oli kaikki bemaria myöten, mutta hän ei kyennyt nauttimaan mistään. Miten hän tähän oli päätynyt?
Aihearkisto: Marja-Liisa Manka
Työnilonjulistus 2017 – onnistumme yhdessä
Onnistumme yhdessä – arjen teoilla
Toistakymmentä vuotta sitten iltalenkillä pääni oli pohdin kahden työyhteisön jumia: mitä voisi tehdä tilanteen ratkaisemiseksi? Julistettakoon työrauha, tuli vastaukseksi. Miksi haaskata voimia jonninjoutaviin kuten räyhäämiseen ja riitelyyn, kun niitä tarvitaan tositoimiin. Siitä syntyi kolumni paikallislehteen, mutta ajattelin, että ei se riitä. Julistetaan koko Suomeen työrauha samaan tapaan kuin Turku julistaa joulurauhan. Siitä se lähti. Vuosittain teemat ovat vaihdelleen, työrauhan julistuksesta on tullut työnilonjulistus.
Suomi-filmistä Pokemonien aikaan yhteistyöllä
Harppaus Suomi-filmistä Pokemonien aikaan, ulos maailmaan ja yhteistyö kärjessä. Nokian Neulomo käynnistää toimintansa, yhteistyöllä työntekijöiden ja asiakkaidenkin kanssa.
Jos työssä tympii
Työtä voi tuunata, jos se ei maistu. Mikä on työni merkitys, voisinko lisätä yhteistyötä tai muuttaa sisältöä? Jos se ei auta, vaan ilokato jatkuu, lähde.
Työhyvinvointi -murroksesta selviytymisen keino
Pelkät peruukkiperjantait tai kukkakeskiviikot eivät riitä työnilon lisäämisessä, jos työt eivät suju, esimiestoiminta mättää tai ilmapiiriongelma tulppaa suorituskyvyn. Tässä hiukan pitempi pohdinta Osviitta-lehdestä 1/2016.