Uusin aivotutkimus kumoaa yleisen ennakkoluulon – Siksi työelämän totuttuja rajoja pitää rikkoa, sanoo työhyvinvointiguru

Ensilunta Kangasalla. Marja-Liisa Manka haastaa yrityksiä kehittämään ikäjohtamista: ”Ikäjohtaminen mielletään yleensä vain ikääntyneiden johtamiseksi, vaikka se tarkoittaa koko työuran aikaista johtamista.”
KUVA: TIINA SOMERPURO TEKSTI ANNIKA KORPIMIES
”Aion jatkaa työntekoa niin kauan kuin kysyntää riittää, vaikka olenkin 72-vuotias”. Yhä useampi eläkkeelle jäänyt ajattelee samoin. Pääasiallisin syy ei ole suinkaan raha, vaan se, että pysyy itsekin kunnossa ja kohtaa ihmisiä. Tarpeellisuuden tunne on meille jokaiselle tärkeä. Oppimiskyky ei katoa mihinkään. Siksi työelämän asenteita on muutettava ikääntymistä kohtaan.
Lisäksi on syytä muistaa, että ikäjohtaminen on kaikenikäisten johtamista. Uudet ideatkin syntyvät parhaiten nuorten, viimeisimmäksi tietonsa päivittäneiden, ja konkareiden kohtaamisista. Kaikilla on annettavaa toisilleen.
Tervehdin ilolla Reetta Rajalan käynnistämää Rise and Shine -kansanliikettä. Mikään tutkimustieto ei tue sitä, että viisikymppinen ei kelpaisi työelämään.
Tämä harrastus tuo iloa elämään

Fakta 11/2024
”Kutominen rentouttaa. Se on minun mindfulnessiani.”
Hän nappaa puikot esiin aina kun voi.
”Kutominen on harrastus, joka tuo hirveästi iloa elämääni; semmoisia harrastuksia pitää olla.”
”Monesti kun ajan joltain luentokeikalta kotiin, ajattelen, että voi ihanaa, kohta pääsen kotiin kutomaan.”
Olipa kiva nostaa esille käsitöiden merkitys. Kun huomaa pienet jutut arjessa, saa usein iloita.
Pikkumieskin ( 11 v.) riemastui, kun hänenkin kutomisinnostuksensa mainittiin. Nyt tehdään jo pipoa. Mallikirjasta hän osoitti eilen puseroa: olisiko tuo helppo kutoa? Jos tekisit aluksi kuvioitta, ihan varmasti onnistut, vastasin.
Meillä on aina tehty käsitöitä. Äitini sanoi: elämässä pärjää, kun tekee kovasti työtä ja kouluttautuu. Ja jos ei ole mitään oikeaa tekemistä, niin sitten pitää ottaa virkkuukoukku käteen.
Menneestä ei siis periydy vain taakkoja, vaan myös iloa.
Kiitoksia, Annika Korpimies, taidolla kirjoitetusta jutusta ja viimeistä kertaa ilmestyvä @Faktalehti.fi hyvän työelämän edistämisestä! Työ jatkukoon Kauppalehti -julkaisussa.
Epäasiallinen kohtelu työssä
Psykopodiaa jaksossa 167. asiantuntijavieraina epäasiallisesta käytöksestä työpaikalla keskustelemassa ovat Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin johtamisen dosentti Marja-Liisa Manka ja luokanopettaja, opinto-ohjaaja ja puheviestinnästä valmistunut filosofian maisteri Marjut Manka. Hän työskentelee JHL ry:ssä ammattialatoiminnan päällikkönä. Marja-Liisa ja Marjut ovat yhdessä kirjoittaneet tietokirjan Työhyvinvointi (AlmaTalent 2023). Linkit kuunteluun:
Spotify: https://open.spotify.com/episode/6qCca7mml46LMI0aaRPEWH?si=7Mmc-xngSZOaDPOU8gJXUA
Apple Podcasts: https://apple.co/41GG4ZH
Supla: www.supla.fi/episode/ea6b27ff-2bd9-4cbe-9875-31e102a5214a
Verkossa: https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/epaasiallinen-kaytos

Nuorten työhyvinvoinnin johtaminen, luentotallenne Työkykykoordinaattorien koulutuksesta 28.8.2024
Onnellisin maa – silti ruuvipenkki puristaa
Nuorten pahoinvointi, onko se totta ja jos, mistä se kumpuaa?
Mitä voimme tehdä? Mistä työnilo syntyy? Johtaminen, työn tuunaaminen, perehdyttäminen ja nuoren psykologisen pääoman vahvistaminen sekä stressin tunnistaminen
Palautumisen taidoista
Työhyvinvoinnin dosentti Marja-Liisa Manka, FT, YTM
Linkki tallenteeseen https://www.linkedin.com/school/4284627/admin/page-posts/published/
Innostu ja opi – Work goes happy – räp
https://www.youtube.com/watch?v=MTv0w2dCk00
Kadonneen elämänilon metsästyksestä Sari Valton ohjelmassa Marja-Liisa Manka ja psykoterapeutti Ben Fuhrman
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65913050
Haastattelussa työhyvinvoinnin dosentti Marja-Liisa Manka 27.4.2022: Elämänilon jäljillä kirjasta ja menneisyyden hiostajista, uudesta johtamisesta ja työotteesta
https://www.youtube.com/watch?v=YS4Cptr9nfw
Työhyvinvoinnin uusia tuulia
Työniloa – poikkeusaikanakin
Miten kasvaa mielensähyvittäjäksi?
JHL ammattialaforum 2021 netti
Hyvän esimiestyön merkitys
Sitran teettämä video modernista esimiestyöstä. Ihan ajankohtainen vuonna 2024, kunhan esimiestyön vaihtaa esihenkilötyöksi.
Hyvän esimiestyön merkitys
Onnistumme yhdessä – työyhteisötaidot
Luento Aalto-yliopistossa
https://youtu.be/nFOTNTB5qO0