Työnilonjulistus 2018: Onnistumme yhdessä – kippari säädelköön höyryä

Työniloa tarvitaan edelleen. Haaskaamme suotta voimiamme työpaikkakiusaamiseen, jopa vuosia jatkuneeseen. Luottamus rakoilee: metronkuljettajat kokevat, ettei heihin luoteta. Kehitettäköön työhyvinvointia: onnistumme yhdessä, kippari säädelköön höyryä. Työnilonjulistus 2018 tässä, ole hyvä.

Miten minusta tuli työhyvinvointiasiantuntija?

Joko olisi aika muistella, miten minusta tuli minä? Joka tapauksessa toimittaja Marja Kasanen kysyi ja minä vastasin. Kiertävä ammatinvalinnanohjaaja neuvoi minua lukiossa, hanki sinä tyttö porvarillinen ammatti, taiteilla aina ehdit siinä sivussa. Siitä se lähti, tietokone valitsi minut opiskelemaan tiedotusoppia vahingossa, psykologia oli eka sijalla. Mutten enää vaihtaakaan halunnut, kun olin päässyt opintojen alkuun, vaikka sitä kovasti yritettiin. Oli valittu liikaa tiedotusoppiin…

Paras korkeakoulu työhyvinvointiin oli Saarioinen Oy, johon minut rekrytoitiin v. 1990 työuria jatkamaan. Hyvien yhteistyökumppaneiden vuoksi kiinnostuin tutkimuksesta. Ja kun sormi suussa menin kyselemään ammattikasvatuksen professori Pekka Ruohotieltä, tulisiko hän uudenlaiseen kehittämishankkeeseen mukaan, hän sanoi, tutki itse, parhaiten opit.

Työhyvinvoinnin edelläkävijä

Työnilonjulistus 2017 – onnistumme yhdessä

Onnistumme yhdessä – arjen teoilla

Toistakymmentä vuotta sitten iltalenkillä pääni oli pohdin kahden työyhteisön jumia: mitä voisi tehdä tilanteen ratkaisemiseksi? Julistettakoon työrauha, tuli vastaukseksi. Miksi haaskata voimia jonninjoutaviin kuten räyhäämiseen ja riitelyyn, kun niitä tarvitaan tositoimiin. Siitä syntyi kolumni paikallislehteen, mutta ajattelin, että ei se riitä. Julistetaan koko Suomeen työrauha samaan tapaan kuin Turku  julistaa joulurauhan. Siitä se lähti. Vuosittain teemat ovat vaihdelleen, työrauhan julistuksesta on tullut työnilonjulistus.

”Sinä voit hyvin kun kukaan ei voi pahoin”, lausui tasavallan presidentti Sauli Niinistö 100-vuotiaan Suomen sanomaksi uudenvuodenpuheessaan. Saman voi kääntää: Et jaksa innostua toisista, jos itse et voi hyvin.

Jokaista suomalaista tarvitaan yhteishengen rakentamisessa niin työpaikoilla kuin niiden ulkopuolellakin. Tampereen yliopistoa julistaa työniloa ja työn tekemisen rauhaa 11. kerran, nyt ensimmäistä kertaa webinaarina.

Ihmisellä on luontainen tarve kokea olevansa arvostettu yhteisön jäsen. Tarpeen täyttymistä edistävät osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, omien ennakkoluulojen kyseenalaistaminen ja keskinäisen vuorovaikutuksen parantaminen.

Yhteishengen rakentamisen perusaineksiksi ja toisista huolehtimisen keinoiksi riittävät arkiset taidot: tervehtiminen, silmiin katsominen ja hymyily.

Haastamme jokaisen jakamaan käytännöllisiä vinkkejä yhteisöllisyyden edistämiseen työpaikalla: jaa omat vinkkisi #työnilonjulistus-hashtagilla Twitterissä tai Facebook-tapahtumassa ja haasta muita tekemään samoin!

On tärkeätä pohtia porukalla työpaikalla, millä tavoin saisimme potentiaalimme käyttöön. Kansainvälisten asiantuntijamittausten mukaan olemme huippua monessa asiassa kuten koulutuksessa ja innovatiivisuudessa ja viimeksi yhteiskunnallisen kehityksen indeksissä (Social Progress Index http://www.socialprogressimperative.org/global-index/ ). Kuitenkin jonkinlainen henkinen lama estää erinomaisuuden käytön.  Selviämme paremmin maailman myllerryksestä, jos saamme tukea toisiltamme.

Erityisesti tällä hetkellä minua huolestuttaa se, että erilaiset suljetaan pois piiristä. Kuitenkin erilaisuudesta kumpuaisi mahdollisuuksia selvitä paremmin ja keksiäkin uusia ratkaisuja. Ei ole siis hankalia ihmisiä (tietysti on promillemäärin poikkeuksiakin), vaan toimimatonta vuorovaikutusta ja ennakkoluuloja. Helpointa on tulla toimeen oman kopionsa kanssa, mutta hyvässä työyhteisössä tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä.

Tässä Work Goes Happy -haastattelu työnilonjulistuksesta. https://www.kieku.co/channel/Wgh/MLgyUNJQ

Tässä linkki Työnilonjulistustallenteeseen: https://moniviestin.uta.fi/videot/jkk/tapahtumat/tyonilonjulistus/2017

Tässä linkki Työnilojulistukseen: http://www.uta.fi/jkk/synergos/tyohyvinvointi/tyonilo/Ty%C3%B6nilonjulistus%202017.pdf

Kuva: FB Annemaija Summanen

Riitta-Liisa Larjovuori ja Marja-Liisa Manka studiossa. Kuva Telma Rivinoja