Siihen ei tarvita rahaa, siihen tarvitaan luottamusta. Juuri nyt olisi aika pohtia työpaikoilla, mistä syntyy tulevaisuuden arvo. Ihmisistä, työtekijöistä. Tätä pohtivat johtaja Liisa Hakala ja Marja-Liisa Manka. Negatiivinen ilmapiiri voi tappaa jopa ongelmanratkaisukyvyn.
Olin tänään pitämässä luentoa etelä-suomalaisen käräjäoikeuden henkilöstölle. Puhuin psykologisesta pääomasta, mikä tarkoittaa taitoa hyväksyä ja säilyttää mielenrauhaa. Henkinen tasapainomme ja hyvinvointimme on paljolti kiinni siitä, miten tulkitsemme eteemme tulevia tilanteita ja miten reagoimme niihin. Jokaisen eteen tulee paljon sellaista, mihin ei voi vaikuttaa. Siihen sisältyy myös kyky olla oman elämänsä ohjaksissa ja uskallus tarttua mahdollisuuksiin, rohkeus tehdä valintoja ja elää omien arvojen mukaista elämää. Näytin kuulijoille esimerkiksi valokuvan Kaisasta, jonka tapasin Tammenlehväkodin käytävällä pari vuotta sitten. Olin sielläkin pitämässä henkilökunnalle luentoa, kun havaitsin lasiseinän läpi pirtsakan mummon kävelevän käytävällä. Pidin tauon ja menin kehumaan häntä:
Epävarmuudesta ja jatkuvasta rahapulasta kumpuava ongelmapuhe vajottaa niin työnantajat kuin työntekijätkin toivottomuuteen ja jopa tuuliajolle. Sen sijaan hyvässä henkisessä ja fyysisessä tilassa löydämme helpommin ratkaisuja ongelmiimme. Tästä syystä kehotetaan mahdollistamaan työlle sujuvat puitteet, luomaan uusia kohtaamisen mahdollisuuksia kaatamalla hierarkioita ja etsimään yhdessä myös kiitollisuuden aiheita omalta työpaikalta, vaikka välillä pidettäisiinkin ”hernetunteja”. Ahkeruus ja älykkyyskään eivät enää riitä, vaan tarvitaan innostusta, aloitteellisuutta ja kehittymishalua. Nämä eivät synny irtisanomisuhan alla. Pitäkööt siksi työnantajat huolta tärkeimmästä pääomastaan, ihmisistä. Ja työntekijät myös itsestään katsomalla peiliin, mitä voivat tehdä oman hyvinvointinsa lisäämiseksi. Positiivisten poikkeamien etsiminen arjesta rakentaa eräänlaista varmuusvarastoa, myönteisten tunteiden ylijäämäpankkia, joka auttaa selviytymään stressissä.
Pikkujouluissa on kysymys tunnepääomasta. On kiva joskus kohdata työkaveri kiireettömästi, silmästä silmään. Mutta jos se jää vain yhteen kertaan vuodessa, niin niukaltahan se tuntuu...