Tavallisen elämän ylistys

Poikkeusolojen jälkeen normaali elämä tuntuu juhlalta. Toivottavasti sekin aika koittaa, mutta emme silloin unohda, kuinka tärkeätä on tavallinen elämä läheisineen ja kohtaamisineen. Ja että voimme tuoda voimia ventovieraillekin jakamalla kiitoksia, kehuja ja kielokimppuja ilman erikoisolosuhteitakin. Kolumni Kangasalan Sanomissa 10.6.2020 Lue lisää klikkaamalla otsikkoa.

Kehu palaa korkojen kera antajalleen

Olin tänään pitämässä luentoa etelä-suomalaisen käräjäoikeuden henkilöstölle. Puhuin psykologisesta pääomasta, mikä tarkoittaa taitoa hyväksyä ja säilyttää mielenrauhaa. Henkinen tasapainomme ja hyvinvointimme on paljolti kiinni siitä, miten tulkitsemme eteemme tulevia tilanteita ja miten reagoimme niihin. Jokaisen eteen tulee paljon sellaista, mihin ei voi vaikuttaa. Siihen sisältyy myös kyky olla oman elämänsä ohjaksissa ja uskallus tarttua mahdollisuuksiin, rohkeus tehdä valintoja ja elää omien arvojen mukaista elämää. Näytin kuulijoille esimerkiksi valokuvan Kaisasta, jonka tapasin Tammenlehväkodin käytävällä pari vuotta sitten. Olin sielläkin pitämässä henkilökunnalle luentoa, kun havaitsin lasiseinän läpi pirtsakan mummon kävelevän käytävällä. Pidin tauon ja menin kehumaan häntä: