Jo riittää pelottelu

Jos on elämä ollut kovaa äitini lapsuudessa, ei sen tarvitse jatkua samanlaisena nyt. Ymmärsin hänen huolensa, jokainen haluaisi lapsilleen paremman elämän kuin itsellä on ollut, siis helpomman. Millä tavoin puhumme lapsillemme työstämme, vaikuttaa heidän työelämäkäsityksiinsä. Puolueettoman asiantuntijaelimen arvioinnissa Suomi oli 5. onnellisin maa, olemme vuosi vuodelta kivunneet asteikossa ylöspäin. Kerrotaan lapsillemme myös työn valoisista puolista, että se antaa merkitystä sisältöön, että virkistää, että meillä on ihanat työkaverit.

Luottamus on pääomaa

Siihen ei tarvita rahaa, siihen tarvitaan luottamusta. Juuri nyt olisi aika pohtia työpaikoilla, mistä syntyy tulevaisuuden arvo. Ihmisistä, työtekijöistä. Tätä pohtivat johtaja Liisa Hakala ja Marja-Liisa Manka. Negatiivinen ilmapiiri voi tappaa jopa ongelmanratkaisukyvyn.