Äitini puhuu yhä päässäni: elämä on kovaa, mutta siinä pärjää, kun tekee työtä ja kouluttautuu. Hyvä työihminen ei valita, vaan nauraa pahassa paikassa. Jos hänellä ei ole oikeaa tekemistä, hän ottaa virkkuukoukun käteensä. Isäni kutsuttiin asepalvelukseen v. 1939, mistä lähtien hän kävi omaa sotaansa, sodan loputtua painajaisunissaan.
Näillä äänillä, puhumattomuudellakin, Suomi on rakennettu maailman onnellisimmaksi maaksi, josta tekijät eivät ehtineet itse nauttia.