Menetämme valtavan osaamis- ja työvoimareservin sekä näkökulman työelämään, jos asennoidumme yli 50-vuotiaisiin ikäloppuina. Työvoimatutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaiden työllistyminen kehittyi myönteiseen suuntaan viime vuosikymmenellä. Aineiston perusteella ikä ei nosta työllisen todennäköisyyttä jäädä työttömäksi, vaan ennemminkin laskee sitä. Yli 50-vuotiaista työllisistä jäi reilu prosentti työttömäksi vuosineljänneksen aikana vuonna 2019. Luku on selvästi matalampi verrattuna alle 35-vuotiaiden keskimääräiseen työttömäksi jäämiseen.
Miehetkin villiintyneet kutomaan
Kolumni Kangasalan Sanomat 2.12.2020

Muistui mieleen eräs matka, kun istuimme tuolloin alle nelivuotiaan pikkumiehen kanssa auton takapenkillä. Kudoin hänelle revontulipuseroa. Hän pyysi minulta oranssia lankapalaa itselleen.
– Miehet eivät kudo, hän puhui itsekseen hypistellen langasta jonkinlaista nyttyrää.
– Eivätkö? kysyin.
– Tuo mies ei kudo, hän osoitti autoa ajavaa vaaria.
– Mitä sinä kudot? kysyin.
– Mummulle villapukua syksykevääksi. Siinä on oranssia, punaista, keltaista ja vihreää. Siitä tulee kuuma.
Etsi tähtihetkiä, jaksat paremmin
Aiemmat sukupolvet ovat selvinneet – pahemmastakin kuin koronasta. Sano siis itsellesi, tämä on vain väliaikaista, selviämme mekin. Kaikki sujuu parhain päin, tai jos menee pieleen, keksimme kyllä keinot. Yhdessä.
Juuri nyt olisi suurennuslasilla etsittävä arjesta kivoja tapahtumia, jotka voisivat meitä ilahduttaa. Tässä muutama idea. Kolumnini Motiivilehdessä, sen voi lukea myös linkistä s. 50. näyttökuvan alta.

https://motiivilehti.fi/wp-content/uploads/sites/2/2020/11/motiivi-2020-07.pdf
Nuoruuden ihastuksia
Kolumni Tervareitti 5.11.2020
Avasin autoradion palatessani luentoreissulta Helsingistä yhtenä iltana. Kuuntelijat muistelivat Radio Suomen illassa lehmäkokemuksiaan, jotka olivat hauskoja kuten myös soitetut kipaleetkin kuten Eija Ahvon laulama Lehmä numero 16. Pimeä matka taittui siivillä.
Juontaja Olli Haapakangas kertoi, että seuraavalla viikolla onkin idoli-ilta. ”Laitapa tänne tarinasi: ketä fanitit nuorena ja miksi?”
Tein työtä käskettyä, koska olin juuri tutkinut päiväkirjojani uutta kirjaa varten. Olin yksityiskohtaisesti kuvannut pyhäinpäivän vuodelta 1967. Tuolloin suuri idolini Robin eli Esa Simonen lauloi Pelson Suopoikien majalla. Sinne piti päästä, vaikka liftillä serkkuni Tuulan kanssa. Olimme käyneet edelliskesänä rippikoulun, tuon nuoren tytön elämän maagisen rajapyykin, mikä antoi luvan tansseihin.
Positiivisia poikkeamia
Ollaan siis poikkeavia, mieluummin positiivisesti, pidetään huolta vanhuksista, tutustutaan toisiimme ja puhutaan – turvavälit pitäen! Poiketaan myös normireiteiltä, sillä läheltäkin löytyy yllätyksiä. Poikkeamat tuovat valoa syksyn pimeään. Kangasalan Sanomat 2.9.2020



