Miehetkin villiintyneet kutomaan

Kolumni Kangasalan Sanomat 2.12.2020

Nämäkin sukat ovat postissa matkalla hoivakotiin.

Muistui mieleen eräs matka, kun istuimme tuolloin alle nelivuotiaan pikkumiehen kanssa auton takapenkillä. Kudoin hänelle revontulipuseroa. Hän pyysi minulta oranssia lankapalaa itselleen.
– Miehet eivät kudo, hän puhui itsekseen hypistellen langasta jonkinlaista nyttyrää.
– Eivätkö? kysyin.
– Tuo mies ei kudo, hän osoitti autoa ajavaa vaaria.
– Mitä sinä kudot? kysyin.
– Mummulle villapukua syksykevääksi. Siinä on oranssia, punaista, keltaista ja vihreää. Siitä tulee kuuma.

Tuosta on nyt nelisen vuotta. Se oli silloin, mutta nyt kutojamiehetkin esittelevät julkisuudessa upeita luomuksiaan: kuka on tehnyt jo kymmenen islanninvillapaitaa, kuka Hailuodon perinnetikkureita. Ylpeinä ja innoissaan. Pikkumieskin on oppinut jo virkkaamaan mattoa.

Eräs rouva kertoi tuntevansa työmatkaltaan 135-kiloisen miehen, jolla on kädet kuin lapiot. Hänestä tuntui koomiselta katsoa, kun mies kutoi niillä vauvanvaatteita. Joku nainen oli mennyt ison miehen ohi junassa, tullut takaisin ja kysynyt, opettaisitko minullekin kantapään tekemisen, näytät osaavan sen niin hyvin? Hän neuvoi.

Toki naisillakin neuleiden tekeminen on räjähtänyt kasvuun. Ensi vuoden muoti-ilmiöksi povaillaan paikkaamisosaamista. Korona-aika ollut eräänlainen käsitöiden kiihdyttämö!

Neulontaohjeita jaetaan ja kysellään somessa. Islanninvillapaitojen langat ovat loppuneet nettikaupoista, värikkäät ainakin. Moni kertoo aloittaneensa helpoimmasta eli sukasta. Sen jälkeen innostus on vienyt koko käden. Minulla se on vienyt jo koko naisen. Olen aina tehnyt käsitöitä, mutta nyt olen haastanut itseni ”vaikeisiin” kuten sormikkaisiin, joista jäi kammo koulun käsityötunneilta. Valkoiset hanskat vanuttuivat harmaiksi tuskanhiestä ja todistuksessa komeili kuutonen huovutuksen ansiosta.

Nyt on joulupukin konttiin laitettu säärystimiä, Amelien polvisukkia ruusukkeineen (riemullista, kun ne alkoivat syntyä), iso hartiahuivi, lumileopardin puku ja kaulureita. Onpa yhdet revontulisukatkin jo lähteneet postiin ilahduttamaan tuttua hoivakodin vanhusta.

Hyväntekeväisyyskudontaakin voi harrastaa, vaikka tapahtumat onkin peruttu. Sukkia ja tumppuja otetaan vastaan monessa paikassa. Samalla saa hyvän mielen. Ilahduin ikihyviksi, kun kutojakaverini Leenan tuttava Raija Koski lähetti minulle kauniit villasukat. Miksikö? Olivat kuulemma niin minun väriseni. Eittämättä, harmaalla oransseja ja vihreitä kuvioita. Kiitoksia!

Kankurintuvassa olemme paukuttaneet mattoja ja poppanoita. Aloitimme noin 30 vuotta sitten kansalaisopiston piirissä Ruutanan terveystalon pommisuojassa. Kun harrastajamäärä ei enää riittänyt, aloimme vuokrata tilaa itse pienellä porukalla. Nyt on vuokrasopimus päättymässä ja urakoimme loimia loppuun. Koronasta on ollut sellainen hyöty, että keksin maskin suojaamaan kutomispölyltä.

On ihana, kun voi alkaa toteuttaa itseään käsitöin sukupuolesta tai iästä riippumatta. Ilon lähteet ovat nyt kortilla, mutta minulle tulee hyvä mieli pelkästä pöydällä odottavasta kutimesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *