Nuoruuden ihastuksia

Kolumni Tervareitti 5.11.2020

Avasin autoradion palatessani luentoreissulta Helsingistä yhtenä iltana. Kuuntelijat muistelivat Radio Suomen illassa lehmäkokemuksiaan, jotka olivat hauskoja kuten myös soitetut kipaleetkin kuten Eija Ahvon laulama Lehmä numero 16. Pimeä matka taittui siivillä.

Juontaja Olli Haapakangas kertoi, että seuraavalla viikolla onkin idoli-ilta. ”Laitapa tänne tarinasi: ketä fanitit nuorena ja miksi?”

Tein työtä käskettyä, koska olin juuri tutkinut päiväkirjojani uutta kirjaa varten. Olin yksityiskohtaisesti kuvannut pyhäinpäivän vuodelta 1967. Tuolloin suuri idolini Robin eli Esa Simonen lauloi Pelson Suopoikien majalla. Sinne piti päästä, vaikka liftillä serkkuni Tuulan kanssa. Olimme käyneet edelliskesänä rippikoulun, tuon nuoren tytön elämän maagisen rajapyykin, mikä antoi luvan tansseihin.

Robin oli ihana, vaikkakin kovin pienikokoinen, lauloi, seisoi välillä käsillään ja antoi kuvansa nimikirjoituksella takahuoneessa. Mitäpä sitä enempi voi idoliltaan vaatia!

Mutta mistä kyyti takaisin kotiin Veneheittoon, runsaan kymmenen kilometrin päähän? Naapurikylän Taisto tanssitti minua ja oli pakko iskeä hänet ja suostutella, että serkkunikin pääsisi kyytiin. Samassa autossa oli tullut tansseihin pari muutakin poikaa, jotka sitten kaikki lähtivätkin saatille.

Eihän siitä sen kummempaa kehkeytynyt, paitsi Taisto tuli kyllä meidän järjestämiin entisajan pikkujouluihin Höpölään, Veneheiton Vastuksen taloon. Olimme koristelleet salin jouluiseksi punaisin ja vihrein kreppipaperipunoksin. Ohjelmaa oli paljon. Esitimme hurjan mykkänäytelmänkin, vaikken enää muista, mikä siitä niin hurjan teki. Suurimman suosion saavutti kuitenkin missikilpailu, osanottajina naisiksi pukeutuneet miehet. Sen ajan dragshow! Sain toimia juontajana. Kisassa oli kansallispuku-, aamutakki- ja minihamekierrokset. Voi niitä poikien paljaita sääriä, päiviteltiin! Häikiön Atso voitti kilpailun.

Lopuksi tanssittiin ja jaettiin joululahjat. Kirjoitin päiväkirjaani: ”Taisto istui koko illan kaminan vieressä ja nauroi minulle suloisesti. Hän pani kaverinsa tuomaan minulle pienen joulukortinkin.” Liimasin sen teipillä päiväkirjaani. Sen pituinen se! Olin viidentoista.

Tarinani luettiin idoli-illassa. Etäihastuksissa viehätti varmaan, että Veneheitostakin saattoi kirjoittaa maailmantähdille ja he vastasivat. Seinälläni hymyilivät Paul Jones, Roger Moore ja Roy Thinnes, nimikirjoituksin.

Serkun vinttikamarissa juttelimme Beatleseista ja Rolling Stonesta, joiden julisteet oli irrotettu Suosikista seinälle. Jokaisella meistä oli omat idolimme. Minusta George oli kaikista söpöin eivätkä kovat Rollarit olleet lainkaan minun makuuni.

Vanhempamme eivät voineet sietää nuorisotähtien pitkiä lettejä saatikka soitonräminää: ”Ei sitä vaan silloin ennen vanhaan ja hyvään aikaan. Nyt on pitkät tukat, minihameet ja tekoripset. Mitähän tästä maailmasta tullee?” Nämä kommentit vain lisäsivät hehkutustamme. Itse asiassa sukupolveni saikin elää ainutkertaista aikaa: nuorisokultturin syntyä. Eihän meidän vanhemmillamme ollut sellaiseen aikaa eikä varaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *