
Olen julistanut työniloa 11 kertaa Suomeen toivoen, että julistus antaisi sykäyksen työhyvinvoinnin kehittämiseen. Aioin lopettaa työnilon julistamisen tänä vuonna, tarpeettomana. Yleisön pyynnöstä kirjoitin kuitenkin 12. työnilojulistuksen. Työelämä on eittämättä mennyt parempaan suuntaan, mutta kehittämistäkin tarvitaan. Kipukohtana on edelleen työpaikkakiusaaminen viimeisimmän työolobarometrin (2017) mukaan. Haaskaamme voimiamme huonossa ilmapiirissä. Julkisuuteen on viime päivinä noussut useita esimerkkejä kuten Helsingin kaupungin vuosia jatkunut esimiehen epäasiallinen käyttäytyminen ( HS 16.2.2018) tai metron kuljettajien kokema epäluottamus (https://yle.fi/uutiset/3-10076744).
Näkökulman vaihdoksella uskon voitavan vaikuttaa nopeaan työelämän myllerryksen. Ongelmien sijasta katse on suunnattava työn voimavaroihin: työn ja työnteon pelisääntöjen kehittämiseen, yhteisöllisyyden edistämiseen. Voisimmeko tuunata työtä tekemällä sitä uudella tavalla? Entä digimaailman vaikutukset työntekoon? Informaatioergonomian kehittämisellä voimme laatia etiketin aivotyölle ja informaatiokuorman hallinnalle. Johtamista on vieläkin tarpeen kehittää modernimmaksi ja kaikkien työyhteisön jäsenten on hyvä opetella työyhteisötaitoja. Puhuminen on avain hyvään työyhteisöön. Esimiehen tehtävänä on toimia työpaikan kipparina ja tarvittaessa säädellä höyryä tavoitteisiin pääsemiseksi.
Työn kehittämisen lisäksi on syytä kasvattaa myös jokaisen omia voimavaroja: itsensä johtamisen taitoja – psykologista pääomaa, itseluottamusta, toiveikkuutta, optimismia ja sitkeyttä. Vapaa-aikana palautuminen elvyttää työssä huvenneet voimat.
Jatka! Sinua tarvitaan👏👏👏
Kiitos Sointu tuesta!
Kiitos v. 2018 julistuksesta. Joka vuosi odotan uutta julistusta. Laitan sen työpaikkani seinälle. Työhyvinvoinnista ei koskaan puhuta liikaa. Ja erityisesti tarvitaan työyhteisötaitoja. Toivottavasti sinulta tulee vielä monta tärkeää julistusta.
Kiitos palautteesta! Ihan mielellään tätä teen.
Hei,
minä myös olen odottanut julistustasi, ainakin viimeistään sitten kun alkaa ”olla mitta täysi”.
Julistuksesi lohduttaa (en ole yksin) ja saa hymyilemään.