Annoin Hämeen radiolle haastattelun hallituksen esityksestä eläkeiän nostamiseksi Pasilan asemalla tänään.
– Mikä ensimmäiseksi tuli mieleen, kun kuulit tästä, kysyi toimittaja.
– Työn lisäystä, työhyvinvoinnin asiantuntijoille ainakin riittää tekemistä. Ja kyllä tekemistä riittää työpaikoillakin, koska luottamus on rikkoutunut. Miksikö? Ikäihmiset on laitettu eläkeputkeen vailla mahdollisuutta ”kunnialliseen” eläkkeelle jäämiseen. Miten he nyt voisivat luottaa, että heillä ylimalkaan on töitä tarjolla jatkossakaan. Heitä on nöyryytetty ja kyykytetty, kymmenien vuosien raatamisesta on palkintona ollut työttömyys.
– Lain rustaaminen on tyypillistä suomalaista säätelyhallitsemista. Lailla on patistettava ihmiset ruotuun. Eikö kepin sijasta pitäisi tarjota porkkanaa? Mistä syystä työstä paetaan myös vapaaehtoisesti? Jokaisellahan olisi mahdollisuus jatkaa 67 vuoteen jo nytkin.
– Toisaalta miksikä ei… yksilölliset ratkaisut, ylimääräiset vapaapäivät, työajan lyhentäminen, palautumisen mahdollistaminen, kokemustiedon oikea arvostaminen. Siinä joitakin asioita, jotka voisivat vaikuttaa.
– Oppimisen kyvystähän se ei ole kiinni, sillä missään ei sanota, että ihminen lakkaa oppimasta 60 vuoden jälkeen. Ikäihmisellä on kokemuksen kautta karttunutta viisautta. Lue lisää

Päivä alkoi lupaavasti. Liian varhainen herääminen aamulla pohtimaan työasioita. Rahojen riittävyyttä, projektien käynnistämistä, tekemättömiä töitä. Jo seitsemältä työpaikalla. Ensimmäiseksi käyn käsiksi Aluekeskusohjelman tuntiseurantaan viime syksyltä. Tunnit on merkittävä, laskettava prosentit, paljonko on kulunut siihen ja tähän, jotta saisi laskuttaa 1,25 kuukauden työpanoksen palkan.

Itse asiassa yliopistolain uudistamisen yhteydessä on protestoitu holhouksen lisääntymistä, vapaudenriistoa yliopistolaisilta. Niin mitä? Me olemme riistäneet sen jo itse. Sole Tm -ajankäytön seuranta velvoittaa pitämään kirjaa tehdyistä työtunneista, kuitenkaan sitä ei voi käyttää palkanlaskennan apuna, mikä olisi järkevää. Minulla on noin 10 projektia, joista tiimimme leipänsä ansaitsee. Meidän täytyy aina etukäteen tietää, mistä seuraavan kuukauden palkat maksetaan. Sitten jälkikäteen korjaillaan, jos tarve vaatii ja projektilla ei olekaan rahaa. Lue lisää

Sinä päivänä paistoi aurinko kotimme pihalla Veneheitossa. Oli vuosi 1967, vasemmalla Ritva, Mirja, Matti ja minä keltaoransseissa aurinkolaseissa.

”Ei ole sattumia. On merkityksiä, on tarkoitus ja kerroksia, kerros kerroksen päällä-.

Aika huuhtoo ihmiset erilleen, tai välimatka, joskus vaikka kuinka läheiset, ei sähköpostilla voi kuin päivittää tietoja, joulukorttiin ei mahdu edes muuttunut osoite.” Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin.

Lapsuuden ystävä on kuollut. Vielä jouluna vaihdoimme kortteja, hän kertoi uudesta kissastaan Blossomista. Nyt häntä ei ole. Suruviesti hätkähdytti, koska hän lähti meistä serkuksista ensimmäisenä. Lue lisää

Joulun alla onnistuin lentämään yliopiston ulkoportaat sellaisella kierteellä, että polvi hajosi. Siinä sitten odottelemaan paranemista ja kun kipu vain paheni, oli tähystysleikkaus edessä. Kalenterista oli pakko tyhjentää pari viikkoa opetusta, kiitos hyvien kumppaneiden se onnistui.

Olin ollut toisen polven kanssa tähystyksessä muutama vuosi sitten. Se ei sujunut järin mallikkaasti, vaan otin lukua alleni polven reiästä lorahtanessa lammikossa autohallin betonisella lattialla lähtiessäni sairaalasta. Ohitseni vilahti hameiden helmoja ja lahkeita, jotka hämmästelivät olotilaani. Varsinkin, kun makasin lattialla yksin. Miehen piti mennä hakemaan ylhäältä sairaalasta pyörätuolia, jolla olisi saanut minut takaisin paikattavaksi. Polvessani oli vielä kauan aikaa semmoinen kipu, että vedet tulivat silmistä. Ja kuukauden päästä häämöttävä lupaus juoksulenkeistä jäi haaveeksi sekin. Juoksu sujui vasta kahdeksan kuukauden kuluttua. Lue lisää