Ajan paljon autolla. Viime päivinä on seuranani ollut mielenkiintoinen tuttavuus: CD:ltä kuunneltava romaani. Olen suorastaan kaivannut autoon, niin mukaansatempaava on ollut Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Se kertoo Afganistanissa asuvan kahden naisen tarinan: Mariamin ja Lailan. Välillä kertomus on niin järkyttävä, että kuuntelu on pitänyt lopettaa ja kerätä voimia.

Tarina vie sielun silmät taistelutantereelle: laajemmalla rintamalla käydään jatkuvaa sotaa milloin mitäkin vastaan, kotirintamalla taas miestä vastaan. Rauhan aikaa ei paljoa tunneta, naisen keinot ovat kuitenkin ihan mitättömät. Mutta silti, terveellinen kertomus myös siitä, kuinka pienistä hetkistä voi löytyä iloa ja onnea kaiken kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden keskellä. Lue lisää

Yhtenä päivänä kesäkuun alussa jonotin tovin taksia Jyväskylän rautatieasemalla, takanani seisoi vielä parikymmentä ihmistä. Siksi kuulutin kovalla äänellä, olisiko joku menossa Jyväskylän Paviljonkiin, hän pääsisi samalla kyydillä. Kukaan ei ilmoittautunut.

Istuin taksiin ja kerroin osoitteen. Samalla kysäisin, mahtoiko Paviljonki olla kaukanakin?

– Itse asiassa selän takana. Olisit päässyt sinne radan yli menevän jalankulkusillan kautta. Mutta kun olen painanut taksamittarin päälle, niin ajetaan sinne. On niitä lyhempiäkin matkoja tehty, esimerkiksi tuohon kadun toisella puolella olevaan hotelliin. Lue lisää

Palasin Oulusta Helsingin kautta koneella vastaväitöstilaisuudesta ja sieltä Tampereelle miltei keskiyöllä. Lentokentällä näin Arja-Riitan, teknillisen yliopiston kirjastonjohtajan, joka jutteli Sirnön Minnan kanssa. Menin heidän luokseen kyselemään kuulumisia. Arja-Riitta oli tulossa Belgiasta ja Minna vaalireissulta räntäsateisesta Kainuusta.

Arja-Riitta oli saanut juuri vilkaista olympiatulta, jota tamperelaiset toivat Kreikasta ,ja oli oikein innoissaan. Tulen tuojien seurue oli ollut Arja-Riitan mielestä pienessä tuiterissa lukuun ottamatta tulen kantajaa. Lue lisää

”Minun 90-vuotias äitini luettelee illalla kaikki Suomen kunnat saadakseen unen. Tällä hetkellä hänellä on vaikeata, koska päivällä täytyy tarkistaa, mitkä kunnat ovat vielä olemassa.”

Näin kertoi eräs rouva koulutustilaisuudessa.

Kahvinkeittimen viereisessä huoneessa istuva työntekijä näki aamulla, että laitosapulainen oli kyllä ladannut kahvin, muttei ollut pannut sitä valumaan. Niinpä hän painoi napista kahvinkeittimen päälle ajatellen 70-vuotiasta lääkäriä, joka lähti ajelemaan työhön kaukaa kotoaan jo puoli seitsemältä. Tällä oli tapana ryypätä joka aamu kahvikupillinen ennen työnsä aloittamista.

Kotvan kuluttua laitosapulainen saapui paikalle ja alkoi kysellä kovalla äänellä, kuka oli laittanut kahvin päälle. Virkailija tunnusti ja sanoi, että hän ajatteli ilahduttaa lääkäriä, jolle kupillinen oli niin tärkeä. Lue lisää