Eräs henkilö lähestyi minua kirjeellään ja muisteli työssäoloaikaansa. Alku oli sujunut hyvin: tsupparista konttoriin ja palkanlaskentaan. Sitten organisaatio kasvoi ja häneltä otettiin pois palkanlaskenta ja reskontrat ja siirrettiin taas konttorilaisia auttamaan, vaikka hän oli tehnyt jo pitkään näitä itsenäisiä ja vaativampia töitä.
”Oli siinä vähättelyä ja puhumattomuutta, en esimerkiksi ollut yhdessäkään palaverissa. Kerran taas jonkun järjestelyn vuoksi minulta vähennettiin töitä. Olen kuulovammainen ja pieni kooltani. En heti ajatellut, vaan vasta jälkeenpäin, oliko se kiusaamista vai oliko minun henkilökohtaisella olemuksella syynsä väheksyntään? Kaikenlaista muutakin höykyytystä tuli ennen kuin minut sanottiin irti v. 1992. Työt pöydältäni vain hävisivät ja pyörittelin paperilappua. Kävin kyllä työpaikkalääkärillä, mutta hänen sanansa ei muuttanut tilannetta. Työtovereita olisin toivonut tulemaan tueksi, mutta kukaan ei tullut. Olin ollut 36 vuotta sen työnantajan palveluksessa.



