Ensiksi suuren yleisön edessä tiikerinloikkaa työniloon. Yli sadan hengen kuulijakunta taputtaa ennen jokaista taukoa, antaa positiivista palautetta. En ole aikoihin kokenut semmoista ihanaa fiilistä.Väliajalla he antavat palautetta ja kertovat omista kokemuksistaan: 100-vuotiaana kuolleesta vaarista, joka vielä 95 -vuotiaana kynti hevosella peltoja. Hänen isänsä on nyt 90 ja sai juuri ajokortin vielä viideksi vuodeksi. Elämään on mahtunut jo kolme syöpääkin, joista yksi meinasi käydä kohtalokkaaksi lääkärin hoitovirheen vuoksi, mutta niin vaan sinnitteli henkiin teho-osastolla. Elämänhalu oli niin valtava.
Masennusta vastaan
Ministeri Liisa Hyssälä oli kutsunut naisporukan luokseen valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. Ideana oli verkostoituminen, mutta samalla tehtiin tunnetuksi Masto- projektia, jolla halutaan ennaltaehkäistä masennusta. Oli oikein antoisaa olla mukana tuossa joukossa, siispä kiitos kutsujille!
Työsarkaa riittää: masennuksen perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle jää vuosittain 4000 ihmistä Se on iso rahanreikäkin, koska se nielaisee runsaan 300 miljoonaa euroa vuosittain mm. maksettuina työkyvyttömyyseläkkeinä.
Kuka jaksaa olla motivoitunut?
Työn mielekkyys on ollut alamäessä viimeiset kuusi vuotta. Tutkijat ovat selittäneet sen johtuvan ns. psykologisen sopimuksen rikkoutumisesta. Siis mistä? Se on eräänlainen kaksipuolinen herrasmiessopimus: saat työnantajaltasi arvostusta, turvallisuutta ja toimeentulon. Sen vastineeksi sitoudut omalta osaltasi kehittämään työtäsi ja tekemään sitä innolla ja jopa kunnolla. Olet siis pystynyt vaikuttamaan työpaikkasi säilymiseen.
Nyt on kuitenkin käynyt niin, että vaikka kuinka kehittäisit, se ei välttämättä takaa työpaikkaasi, koska asioita tarkastellaan maailmanlaajuisesti. Pelkona onkin, että alamme taas jättää aivot naulaan työhön tullessamme. Tämän päivän uutiset M-Realilta vain vahvistavat kehitystä. Ainakin joidenkin tietojen valossa lakkautettava toiminta on ollut kannattavaa. Ihan samaa viestiä tuli Kemijärveltä Stora-Ensolta.
Iloa arjesta
Harmaa tihku täytti ilman eikä eteensä meinannut nähdä. Kävin Turun yliopistossa puhumassa työnilosta. Olin syöttänyt navigaattorille osoitteen. Se vei varmasti perille, mutta koska osoite ei ollut oikea, niin löysin itseni väärästä paikasta eli hautausmaan kupeesta. Onneksi olin varannut aikaa ja pystyin siirtymään Välskärinkadulta Vänrikinkadulle.
Perillä vanhalla kasarmialueella ilahduin ikihyviksi. Vanhat talot oli osittain säilytetty alkuperäisessä kunnossa. Olin vieraillut niissä lapsena, koska äitini siskon mies oli työssä armeijassa ja he asuivat yhdessä talossa. Pystyin ajatuksissani siirtymään senaikaiseen valoisaan ja lämpimään tunnelmaan, koska kävimme aina kesäisin pohjoisesta vierailulla Turussa. Ihanaa, että sain nähdä kasarmin tällä tavoin yllätyslahjana! Olinkin aina pohtinut Turussa käydessäni, missä kasarmi mahtoikaan sijaita.
Varhainen välittäminen
Tutkijatyttö istui ja itki työpaikkansa ulkopuolella. Kääntäisinkö pääni ja ohittaisin tilanteen? Menin kuitenkin hänen luokseen ja kysyin, voinko jotenkin auttaa?
Hän sanoi, ettei uskalla avata työpaikkansa ovea. Hänellä oli ollut erimielisyyksiä esimiehensä kanssa. Kehotin häntä menemään työterveyshuoltoon. Omalta osaltani pohdin, mitä minä voisin tehdä. Voisinko jotenkin puuttua tilanteeseen, koska enhän oikeasti tiennyt, mitä oli tapahtunut. Naurahdin itselleni: enkö minä voi sivullisenakin puuttua, olenhan työhyvinvoinnin professori.



