Katsopas tätä linkkiä tarkemmin! Ettei vain liene meikä ensimmäisellä ratsastusreissullaan päässyt komeilemaan Brooklynin arkkitehtikilpailuun? Ja vielä sijoitus itse kilpailussa oli 20 parhaan joukkoon. Onneksi olkoon Juho!!!
Töitä voi käydä katsomassa osoitteessa:
http://www.flickr.com/photos/22816379@N03/
Tulin Seinäjoelle matkallani Vaasaan. Jouduin odottamaan junan lähtöä ja ajattelin ryypätä kahvikupposen. Kuppilan terassilla istui nainen tupakalla ja pyytää minulta rahaa, että pääsisi bussilla kotiin.
Huomaan kiristyväni, kohautan olkapäitäni ja jatkan sisälle. Vai bussirahaa…
Ostan kahvin ja havahdun. Miten minusta on tullut näin kireäpipoinen? Sama kait se on meneekö se kaljaan vai bussiin, miksi minun pitää sitä moralisoida.
Taskussa sattuu olemaan kaksi euroa. Nainen tulee sisälle ja kulkee ohitseni. Kysyn, tarvitseeko hän vielä rahaa ja tökkään sen hänen yllättyneeseen kouraansa.
– Mä teen vaan kylmii, en mää jouda paljoo lämpimii tekkeen… puhui rouva viereisellä penkillä junassa.
– Juu, kyllä tää on niin kiireiseks menny…
– Meill on niin paljon huonokuntosii…
– Mä käänsin vaan hetkeks selkäni, hän oli pannu rollaattorin pääll ruokans ja kaikki ol lattiall.
– Kyll on niin nolo olla passattavana.
– Kyl tää työ on niin uskomatonta. Niin monta soppakattilaa tarttis olla kuin on passattavaakin.
– Kyl meil puidaan joka ainoo asiakaspalaute. Ei niitä kannata mitenkään pahasti ottaa.
Edelläni käveli nainen, jonka jalat olivat turvonneet tukeiksi. Hänellä oli ihanan värinen tilkkutakki. Sanoin siitä hänelle. Hän ilahtui silminnähden ja pysähtyi puhumaan:
– Se on jo 11 vuotta vanha. Olen ostanut sen Längelmäeltä kotoisin olevalta naiselta, joka on jo kuollut. Punainen rukki oli firman nimi, hänen tyttärensä jatkaa sitä Helsingissä.
Ja siitä se alkoi, puhetulva. Hän kertoi olleensa shampanjaretkellä Pariisissa miehensä kanssa ja nähneensä ihan samaa kangasta jossain sohvassa. Valitettavasti hän ei päässyt sitä tutkimaan, koska kauppa oli kiinni. Sitten hän siirtyi kylpyhuoneremonttiin, jota he tekivät vesivahingon vuoksi. Heillä on hyvä tekijä, Louhirakenne Vatialasta, jota voi lämpimästi suositella! Ehtipä hän kuvata materiaalitkin hintoineen.
Perjantaina aamukahvilla istui miltei kymmenen naista. Aloimme ihmettelemään ja vertailemaan naarmuisia käsiämme. Siis JOKAISELLA oli merkkejä sahalaitaista vessapaperigiljotiinista. Toisilla vain arpia, toisilla tuoreempia jälkiä.
Vessaan ei voi mennä ilman että saa kätensä ruvelle… Ja minulla ovat kyllä hermotkin koetuksella, kun saa ronkkia ja yrittää saada edes silppuina sen uumenista paperia… Että eikös tämä ole jo työsuojeluasia?
Yksi meistä oli laittanut jo reklamaationkin vessapaperitelineistä hallintoon. Niitä ei kuulemma kuitenkaan vaihdeta, koska arkkitehti on ne rosteripintaiset sinne suunnitellut eikä niitä ole muunmallisia samalla pinnoitteella.
