Olin tänään suorittamassa lomaani, kun kuulin radiosta psykologin neuvoja, miten irrottautua työstä. Olinkin niiden tarpeessa, koska juuri sitä ennen minulle oli soittanut toimittaja ja kysynyt, ketkä lomailevat eniten. Sanoin, etten tiedä. Mutta sain nimesi yliopiston vaihteesta… En silti tiedä. Eikö kukaan sinun työhyvinvointitiimistäsi tietäisi? He ovat kaikki lomalla…Olihan se oma vikani, että vastasin tuntemattomaan numeroon, mutta yleensä vastaan, koska ne puhelut odottavat kyllä ja helpommalla pääsee, kun hoitaa ne heti.
Hyvää kuntoutusta vaan!
Saavuin Ouluun iltamyöhään kuten junalla on tapana saapua. Taksikuski toivotti reippaat illat ja kuultuaan minun olevan menossa Lasarettiin, alkoi päivitellä, että on se ihana päästä kuntoutukseen! Kertoi juuri vieneenä pari muutakin Oppimestariin, joka on ammattikoulun vastaava paikka, mutta kyllä Lasaretissa on parempi olla.
En ihan uskonut korviani, mutta niin hän vaan loppuun asti puhui pienen ihanan lomatauon virkistävästä vaikutuksesta ja aameneksi päälle kirjoitti taksikuittiin matkankin, että saisin sen sitten Kelalta. Eiväthän ne isoja rahoja ole, mutta kannattaa hakea kuitenkin…
Niin ovat monet muutkin tarvinneet
Kävin aamulla työhön mennessä ostamassa pullaa mieheltä, joka rakastaa korvapuusteja eikä millään halua niistä luopua. Myymälä avautuu klo 7 ja olin siellä vartin yli.
Toivotin hyvät huomenet ja kysyin:
– Tarvitsisin korvapuusteja.
– Niin ovat monet muutkin tänä aamuna tarvinneet, hän sanoi närkästyneenä. -Ei ole.
Totta, ei näkynyt. Hän oli joutunut luopumaan niistä jo aamutuimaan. Hän suostui kuitenkin myymään minulle marjapiirakoita ja olivat nekin herkullisia.
Ihanaa työntekijät ihanaa
Yhteisöllisyys on voima, joka kantaa huippusuoritukseen, enempään kuin yksinään kukaan voisi päästä. Näinhän Suomen jääkiekkojoukkueelle kävi, kukaan ei välttämättä ollut yksilönä huippuhyvä. Sankareiden juhlinnasta syntyi joukkoinnostus, varsinainen flow-tila, jos oli uskominen mediaa.
Miten tästä huippusuorituksesta syntyneestä huumasta voisi ottaa oppia työpaikoille? kysyi minulta Yleisradion toimittaja toissapäivänä.
Palautumistutkimuksesta tiedämme, että omia akkuja ei voi kesälomalla ladata koko vuodeksi. Sama mekanismi toimii tässä: jos juhlii vain saadessaan maailmanmestaruuden -kaksi kertaa vuosisadassa-, iloitseminen menee helposti överiksi ja krapula on melkoinen. Sen sijaan pitäisi huolehtia arjen huumasta sopivina annoksina, jopa päivittäin.
Työnilo – pääasia
Lopulta se syntyi, käsikirjoitus. Kustannustoimittaja oli sitä mieltä, että kyllä yksinkertainen nimi on kaunis: Työnilo. Minusta se oli jotenkin vaillinainen ja kalpea. En pannut kuitenkaan alkuvuodesta hanttiinkaan, koska parempaakaan en keksinyt.
Kunnes tulen junalla Helsinkiin ja olen laskeutumassa pääteasemalle. Edessäni odottaa valtaisa punainen kiharapehku niinikään ulospääsyä.
Pääasia, jysähtää päässäni. Työnilo, pääasia. Olen ihan nahoistani pulpahtaa. Siinä se on eikä mikään hillitse kirmaamasta minua pehkun omistajan puheille.



