Äitini tapasi päivitellä, että millähän lie maailma mallillaan, kun hänen tytönhupakkonsa ovat isoja. Hän ei olisi ikinä uskonut, että roikumme netissä, otamme kantaa erilaisiin asioihin ja keskustelemme ystävien kanssa – virtuaalisesti netissä. Miksikö tällainen vanhempi naisihminen moista tekee? Silkasta uteliaisuudesta. Minusta on hyvä ottaa selvää ja muodostaa mielipiteensä omien kokemusten kautta.

Mitä keinomaailma sitten tarjoaa? Serkkuni vaimo, entinen maatalon emäntä pohjoisesta, lähetti runsas vuosi sitten sähköpostia ja kertoi olleensa tietokonekurssilla. Eikä siinä vielä kaikki: sen lisäksi hän kutsui minua ystäväkseen Facebookiin. Olemme vaihtaneet sukulaiskuulumisia aina silloin tällöin hänen lapsenlapsiensa söpöjen valokuvienkin kera. Koska oikea maatilan pitäminen ei enää lyönyt leiville, hän harrastaa sitä nyt virtuaalifarmilla. Eilen hänet palkittiin valkoisella nauhalla viljelystänsä eli hän lienee löytänyt riittävän määrän henkilöitä mukaan ”harrastuksensa” pariin. Lue lisää

Saan olla niin kaikesta kiitollinen, soi eilen illalla mielessäni, kun kiidin Vesijärven jäällä. Aurinko teki laskuaan, kuukin mollotti jo taivaalla. Jos on jäällä ollut tähän mennessä vettä, se oli nyt haihtunut. Muuan rouva kertoi hiihtäneensä siellä jo pari viikkoa.

Jotain erityisen kohottavaa on nähdä tuttuja maisemia kuten Kissakarin mökkisaari, rauhallista tasaista valkoista jäätä, kolme joutsenta läpsyttelemässä ihan vieressä, muutama pilkkijä töröttämässä pallillaan vielä viimeisiä säteitä sisään vetämässä. Lue lisää

Veneheiton Nikulanojan perällä Kovalassa alkoi Heikin ja Saiman yhteinen taival v. 1914. Heikki oli jo kahteenkin otteeseen ollut Amerikoissa, mutta ei voinut unohtaa Saimaa ja palasi Suomeen. Heille syntyi yhdeksän lasta, joista yksi kuoli pienenä. Navetassa oli muutama lehmänkanttura, lisätienestiä tuli puusepäntaidoista. Lapset lähtivät leivän perään maailmalle jo varhain. Koulujakaan ei ehditty liioin käymään, mitä nyt muutama vuosi Kanasen kansakoulua ja emäntä- tai talouskoulut päälle Turun seudulla, jonne isosisko Sylvi oli jo ehtinyt muuttaa. Lue lisää

Seitsemisen metsä oli rasteroitu lumella. Lumi tuli kuitenkin alas hiihtäessä, tömähteli joka puolelle ja jopas jo koivunkin latvus oli paluumatkalla rojahtanut ladulle. Onneksi ei sattunut kohdalle. Monessa kohdassa oli ylitettävä esteitä.

Siltikin uskomattoman ihana 37 kilometriä. Luisti ja ei luistanut. Kun pahimmat jääkököt estivät etenemisen, takaamme tullut keuruulaisisä tyttärensä kanssa kysyi, voisiko hän voidella suksemme. Eihän nyt millään… Mutta hänellä oli aikaa ja niin hiihtomme jatkui miellyttävämmissä merkeissä. Lue lisää

Aloin tässä pohtia, että ennen vanhaan aivot piti jättää naulaan, kun tuli työhön.

Nyt ne olisi hyvä jättää työhön, koska muuten kaikki roina kulkee koko ajan mukana ja häiritsee vapaa-ajanviettoa.

Niinpä aloin mielessäni kehitellä hyllykköä, johon päät laitettaisiin latinkiin yön yli työpaikalle. Siellä olisi jos jonkinlaista päätä rivissä.

Mikä vilvoittava vapaus, kun saisimme hulvastella päättöminä pitkin maita ja mantuja ja nauttia elämästä!

Ja aamulla olisi taas virtaa innovoimiseen. Lue lisää