Nyt ymmärrän äitiäni. Eihän siihen tarvittu kuin runsas kolmekymmentä vuotta! Hän nimittäin pyrki kovasti päsmäämään, miten lapsia pitäisi hoitaa ja vasta nyt tajuan, kuinka järkyttynyt hän mahtoi ollakaan. Ensinnäkin hän kauhisteli sitä, että vauvoja nukutettiin ulkona vaunuissa pakkasellakin...
Voimme ilahduttaa toisiamme vaikkapa kertomalla omista mokistamme. Itsekin olen saanut monen ihmisen nauramaan Näkökulma -jutussakin kerrotun tarinan ansiosta. Hyvälle mielelle - vaikkapa mokista
Työhyvinvoinnin perusopintoluennolla pyysin opiskelijoilta vastauksia siihen, mitä he toivovat työelämältä ja mikä heitä siinä huolettaa. Jos ei työnantaja sitoudu heihin, eivät hekään halua naimisiin työnantajan kanssa. Ollaan yhdessä niin kauan kuin kiinnostaa. He eivät halua myöskään olla kulunerä tai pelkkä numero. Kolumni Kangasalan Sanomissa 15.2.
Esitin kaikille Facebookin Työrauhan julistus-ryhmän jäsenille kysymyksen, mitä tehdä nuorten masennuksen estämiseksi. Sain allaolevia vastauksia. Huippuajatus oli mielestäni Sonja Jämsenin ehdotus Hyvää päivää -ohjeesta, joka jaettaisiin jokaiselle nuorelle. Vähän kuin ruokaympyrä. Sitä voisimme ryhtyä jalostamaan. Voisiko sen nimi olla Hyvän mielen ympyrä?
1. Niinpä, arvot muuttuvat. halutaan laatua, elämän sisältöä, myös työltä. tässä haastetta, kun vielä toistaiseksi työnantajat haluavat kaikki tehot irti, nopeammin, ennemmän… pitäisi saada slow-kulttuuri arvoonsa. huokoisuus synnyttää myös ideoita, ei mennä kuin päätön kana.
Professori Marja-Liisa Manka Haralan harjulla 25.6.2010.
Ryhtykäämme mielenvartijoiksi
Hyvät juhannusjuhlijat!
On ilo olla Haralanharjulla, johon liittyy niin paljon lämpimiä muistoja miltei neljänkymmenen vuoden takaa. Silloin tulin ensimmäisen kerran Pikonlinnantietä Vesijärvelle Kissakarin saarelle. Silloinen poikaystäväni ja nykyisen mieheni Jussi halusi näyttää kaikki parhaat puolet Kangasalasta. Pohjoisten soiden kasvatti ei voinut kuvitellakaan, että näin vehmasta ja kaunista maisemaa voisi mistään löytyä. Hän toi minut veneellä myös Ansiolahden rantaan, josta läksimme etsimään polkua Haralanharjulle. Vaikka torni näkyi hyvin järveltä, ei sille ollutkaan helppoa suunnistaa rannasta. Jouduimme eläinhakaan ja juoksimme pakoon silmät kosteina märehtiviä lehmänkantturoita ja liekö joukossa ollut sonnikin. Lopulta löysimme perille ja en kyllä ollut nähnyt mitään niin häikäisevää kuin tornista avautuva maisema.