Sain onnen ohjeet junassa tapaamaltani tädiltä, joka oli täynnä virtaa ja uusia ideoita. Hän kulki ympäri Suomea kertomassa satuja samalla niitä piirtäen. Yksi tärkeä ohje oli se, että tarttuu uusiin haasteisiin. Näin Kangasalan Sanomissa jutun, jossa päätoimittaja Tuula Ruusumaa oli käynyt haastattelemassa laulunopettajaa. Samalla hän kertoi hirveistä kouluaikaisista laulukokemuksistaan. Omat muistot tupsahtivat mieleen - olihan se hyytävää laulaa pieleen Tuuli hiljaa henkäilee. Mutta siitä on nyt tulossa loppu, tai ainakin testataan asiaa. Oppisinko minäkin laulamaan...
Aihearkisto: Positiivinen psykologia
Mitäpä jos ajattelisit hieman negatiivisemmin?
Hieraisitko silmiäsi? Mikä sille on tullut? Yliopiston käytävällä ihmettelin, kun kaksi kollegaa sanoi, että onpa hienoa, että annoit meille luvan ajatella hiukan negatiivisestikin. Tästä artikkelista se johtuu. Minusta optimismi vaatii määrittelyä, se on väärinymmärrettyä meillä. Joka tapauksessa raflaavaa otsikkoa tässä Taloussanomien jutussa nähtävästi haettiin.
Tunteiden maaottelu
Valitus on innovaatio alku, toteaa yliopettaja Harri Jalonen Turun ammattikorkeakoulusta. Myönteisyys avaa mielen innovaatiolle, väittää Marja-Liisa Manka. Kumpi voittaa, optimisti vai pessimisti, perkele vai naminami vai tuleeko tasapeli? Siihen haetaan vastausta oheisessa Cramon artikkelissa. Miten negatiivisuutta ja positiivisuutta voidaan käyttää työyhteisössä. Asiaa pohditaan lehden sivulla 3 sekä itse artikkeli on s. 14-16.
Hyvällä mielellä syntyy tulosta
Työnilonjulistustilaisuus pidettiin kahdeksatta kertaa Tampereen yliopistossa. Julistuksella haluamme saada mahdollisimman monet suomalaiset työpaikat, niin työnantajat kuin työntekijätkin, mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen. Tilaisuuten osallistui runsas 400 henkilöä.
Työnilonjulistus 2014: Hyvällä mielellä
Hyvä mieli hyödyttää työpaikan kaikkia osapuolia, koska se avartaa havaintokykyämme ja mahdollistaa uudet oivallukset. Positiivinen tekemisen meininki ja innostus synnyttävät työnantajalle tulevaisuuden menestystä. Ilo tarttuu asiakkaisiinkin ja parantaa palvelun laatua. Hyödymme myös henkilökohtaisesti, koska myönteisyys lisää voimavarojamme ja vaikuttaa jopa terveyteemme ja elämäntyytyväisyyteemme. Näistä teemoista välitämme uusinta tutkimustietoa, mm. Aalto-Yliopiston kanssa tekemämme tutkimus esimiesten tunneälytaidoista on esillä ja Työterveyslaitoksen aivotutkimus. Kaikille avoin Työnilonjulistustilaisuus järjestetään Tampereen yliopiston juhlasalissa 9.1.2014 klo 9-12.15. Ilmoittaumisohjeet kutsussa.