Kohtalon oikusta saimme luettavaksemme palan historiaa. Varastossa paperilaatikoissa olleet vanhat kirjeet kastuivat, kiitos viemärivuodon. (Onneksi se oli vain keittiövesien putki.) Kirjeet olivat kuuluneet mieheni isän jäämistöön.

Ensimmäinen kirje oli päivätty 14.9.14. Se oli osoitettu appeni siskolle Kaisalle ja kirjoittajana oli Väinö-setä. mieheni vaarin veli.  Kuoressa oli venäläiset postimerkit, koska Suomi oli tuolloin Venäjän osa.

”Jo kohtasi kohtalon kova koura minuakin, joudun työttömäksi.” Niinpä Väinö kertoi lähtevänsä vaarin pojaksi Parkkimäkeen Hämeenlinnaan, nukkumaan talviunta. Toki ryssänkielen lukeminen kuului iltapuhteisiin. Hän kertoi itsellään olevan kaksi pelastuksen toivoa; joku työpaikka Suomesta tai sitten, ei enempää tai vähempää kuin Venäjälle Uraaliin kirgiisien sekaan lähteminen. Lue lisää