Työnilonjulistus 2016

Suomen Turku julistaa joulurauhan jouluksi, mutta Tampereen yliopisto julistaa työn tekemisen rauhan ja työniloa koko vuodeksi jo 10. kertaa. Julistuksella haluamme saada mahdollisimman monet suomalaiset työpaikat, niin työnantajat kuin työntekijätkin, mukaan työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Tämän vuoden teemalla palataa julistuksen syntymisvuoteen 2007: Työrauha – mahdoton tehtäväkö? Juuri nyt on tarvetta pohtia, miten negatiivisten uutisten keskellä voimme lisätä työpaikan ja omia voimavarojamme, jotta saisimme ongelmat ratkaistuiksi.

Julistustekstiä vuodelta 2007:

”Keskusteltakoon jokaisella työpaikalla, mikä lisäisi työhyvinvointia
sen sijaan, että keskityttäisiin miettimään, mikä meillä mättää. Ja
kyseltäköön mieluummin, miten epäkohdat saadaan korjatuiksi kuin kuka
niihin on syyllinen tai miksi näin on tapahtunut.
…työhyvinvointi ei vain tarkoita keppijumppaa tai sitä, että työporukka noukkisi yhdessä omenoita hampailla ämpäristä hengen kohottamiseksi. Niitäkin voidaan tarvita, mutta ensiksi otettakoon tarkastelun kohteeksi organisaation tavoitteet ja kerkrottakoon niistä kaikille ja pohdittakoon, mitä itse kukin työntekijä voisi tehdä niiden edistämiseksi. Se auttaa priorisoimaan  omia töitä ja vähentää tulipalojen sammutusta. Jokainen tarvitsee myös vaikutusmahdollisuuden työnsä pelisääntöihin.

Lisättäköön avoimuutta ja kerrottakoon ikävätkin uutiset, koska huhut kuitenkin leviävät ja tekevät totuuttakin pahempaa jälkeä…”

Alla on linkki ohjelmaan, tilaisuus on maksuton, mutta kahvien järjestämiseksi pyydetään ennakkoilmoittautumista.

Ohjelma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *