Arkiluulosi kaikki heitä

Kävinpä pitämässä joulupuheen Panu Rajalan pyynnöstä Kirsi Heikkilä-Tammen toimiessa välittäjänä Hämeenkyrössä F.E.Sillanpääseuran joulukahvitilaisuudessa 12.12. Tämä artikkeli on aika hyvä koonnos keskeisistä teemoista, joita halusin nostaa esille. UutisOiva ilmestyi 17.12. toimittajana Terhi Palonen.

Arkiluulosi kaikki heitä

Tässäpä puhe pääpiirteissään, jos tuosta on hankala lukea.

”Miten meillä menee – ei niin huonosti

Talouskriisi, pakkolait, pakolaiskriisi, terrorismin uhka, jatkuvat yt-neuvottelut, … Se, mihin huomiomme kiinnittyy, kasvaa. Kaikista kriisiuutisista huolimatta meille kuuluu hyvääkin.

Suomi oli 8. tuoreessa strategisen kilpailukyvyn mittarissa – 140:n kehittyneen maan joukossa,jota World Economy Forum kokoaa. On tietysti totta, että putosimme muutaman sijan edellisvuodesta, mutta esimerkiksi sekä teollisuuden ja oppilaitosten tuotekehitysyhteistyössä että julkisten instituutioiden läpinäkyvyydessä ja tehokkuudessa olimme ykkösiä. Kakkossijalla olimme yritysten innovaatiokyvyssä ja korkea-asteen koulutuksessa. Toki yhdessä kysymyksessä pidimme viimeistä sijaa: palkoista sopimisen jäykkyydessä. Myös verotuksen kannustavuudessa oli kehittämisen varaa.

Lisäksi olemme maailman 6. onnellisin maa. YK:n julkaisemassa, riippumattomien asiantuntijoiden laatimassa raportissa oli mukana 158 maata. Onnellisuuden mittareina käytettiin kansantuotetta henkeä kohden, yhteisöllisyyttä, odotettavissa olevaa tervettä elinikää, tunnetta vapaudesta tehdä elämänvalintoja, vapautta korruptiosta ja anteliaisuutta.

Silmälasien taittovirheet

Miksi emme kiinnitä huomiotamme näihin positiivisiin uutisiin? Eivät vain päättäjät, vaan jokainen meistä katselee maailmaa omien silmälasiensa läpi. Nämä suodattavat tietoa ja tekevät siten elämän helpommaksi. Meidän ei tarvitse joka asiaa miettiä. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että ”linsseihin” on syntynyt taittovirheitä elämän varrella: koulutus, kokemus, asuinpaikka, varallisuus ja jopa perimäkin temperamentin muodossa vaikuttavat havaintoihimme. Näkemistapamme ovat kuitenkin itsellemme tosia, saattavatpa olla jonkin ryhmänkin yhteiset, ja piilossa itseltämme.

Taittovirheitä on tutkittukin: esimerkiksi kielteinen tieto on painavampaa kuin myönteinen. Poistamme usein näkökentästämme uutisia, jotka eivät tue omia mielipiteitämme. Tulemme parhaiten toimeen itsemme kaltaisten kanssa ja odotuksemme saattavat jopa muuttaa toisten käyttäytymistä. Teemme myös johtopäätöksiä puutteellisin tiedoin, esimerkiksi jos vierasmaalainen tekee rikoksen, pidämme kaikkia vierasmaalaisia rikollisina.

Näin joulun alla sopisikin laulaa ”arkihuolten heittämisen” sijasta, että ”arkiluulosi kaikki heitä”. Pienikin taittovirheen tarkistus saisi meidän elämään paremmin sovussa keskenämme.

Irti kahleista, mutta miten?

Olemme menneisyytemme vankeja, mutta vain niin kauan, kunnes tiedostamme sen ja alamme tutkia omia taittovirheitämme. Herääminen vaatii useimmiten särön turvavyöhykkeeseemme eli uuden tiedon on osuttava perususkomuksiimme. Useimmiten jokin negatiivinen tapahtuma, esimerkiksi työttömäksi joutuminen tai sairastuminen, avaa muutoksen mahdollisuuden. Näitä tilanteita on kutsuttu onnellisiksi onnettomuuksiksi (happy accidents), koska niiden avulla joudumme pakosta arvioimaan asioita uudesta näkökulmasta. Ja saamme silloin myös sisua muuttaa tilannettamme.

Esimerkki: myrskytuuli tupsautti yhtenä tuulisena aamuna samaan matkaan sivutieltä rouvan, joka alkoikin kävellä kanssamme ja kertoa tarinaansa. Hän oli joutunut sanojensa mukaan kilometritehtaalle viisi vuotta sitten, mikä silloin harmitti ja kiukutti ja suututti.
– Onneksi sain itseni ulos ja kävelemään. Katsoin maahan, sain otettua askelen ja toisenkin. Suuntasin reppu selässä kauppaan ( sinne on kymmenisen kilometriä). Mies soitti ja kysyi, missä olen. Hänen puheensa katkesi, kun kerroin reitistäni. Oletko unohtanut, että meillä on autokin?
– Olen selvinnyt hengissä kilometritehtaasta tehtailemalla kilometrejä, nykyään juoksenkin. Välttelin aluksi reittejä, joilla näin ihmisiä, halusin painella yksin, mutten enää. Aamulla käyn järvessä, teen käsitöitäkin, olen perustanut käsityöalan yrityksen, ja onpa minkälainen keli tahansa, lähden liikkeelle. Nytkin kävelen ensiksi kirjastoon ja sieltä kauppaan. Laitan reppuun tavarat ja varareppukin kulkee mukana, jos tulee enempi ostettavaa.

Sitkeä rouva, kilometrien tehtailija! Aikamoinen selviytymistarina.

Kerätään onnenhetkiä säästöpossuun, varastoon

Toki voimme katsoa peiliin ilman ikävää sattumustakin. Olin tikahtua nauruun, kun kuulin tihkusateisella työmatkalla radiosta klo 21.30 selkokieliset uutiset täysin neutraalisti ja rauhallisella äänellä. ”Suomessa on pimeää. Suurin osa ihmisistä ei pidä pimeästä. Sitä kestää kuitenkin paremmin, jos alkaa etsi siitä hyviä puolia. Pimeällä ei tarvitse siivota niin paljon, koska pölypallot eivät näy. Lenkillä voi olla ulkona minkälaisissa vaatteissa tahansa.” Totta, etsi siis arjesta hyviä puolia, myönteisiä poikkeamia ja ilonaiheita, tähtihetkiä.

Avasin tällä viikolla yhden luennon kysymällä, minkälaisia tähtihetkiä kuulijoilla oli ollut viime päivinä. Syvä hiljaisuus, katseeni porautui yhteen rouvaan. Hän katsoi minua silmiin, joten uskalsin kysyä, sinulla on jotain kerrottavaa.
– On, hän sanoi, mutta sortui kyyneliin. Lopulta hän sai sanotuksi, että hän ei osaa lainkaan laulaa, hän kyllä innokkaasti rallatteli lapsena, mutta sukulaistäti sanoi ääneen kaikille, ettei hän osaa laulaa. Koulussakin oli huono numero. Silti hän on aina haaveillut, että voisi kuunnella Sibelius-viulukilpailun päätöskonsertin paikan päällä. Ja nyt hän oli toteuttanut unelmansa.

Kiitos tämän ihanan itkevän rouvan, tilaisuus onnistui yli äyräidensä, ainakin minun mielestäni. Ja meillä on uusi kandidaatti Almost Singers -laulukuoroon.
Miksi emme myös hakisi kiitollisuuden aiheita omasta elämästämme! Eräs pilottikoulutuksessamme ollut 50-vuotias rouva kertoi omistaan:

  1. synnyin Suomeen ja että täällä ei ole sotaa nyt, ruokaa on yllin kyllin ja että sukupuolellani ei ole ollut väliä eli olen saanut tehdä asioita mieleni mukaan,
  2. hyvästä puolisostani ja lapsistani (vaikka lasten sairaudet ja kasvu aikuiseksi onkin ottanut kipeää),
  3. minulla on asunto, työtä ja että olen vielä työkuntoinen ja
  4. olen ehtinyt nähdä ja kokea sekä oppia paljon asioita elämäni aikana.

Kiitos ja kehu kiertoon

Työpaikan hyvä henki ja kylän yhteisöllisyys, siinäpä voimatekijöitä jokaiselle. Voimme olla ihmisiksi toisillemme ja siten varsin halvoin keinoin kasvattaa hyvää mieltä ja hyvinvointia.

Huomasin Tammenlehväkodon käytävällä pirteän mummun, jonka porkkananpunaisia hiuksia kehuin hoitolaitoksen käytävällä. Hän kertoi olevansa 95-vuotias ja ottaneensa ensimmäistä kertaa elämässään väriä päähän kuntoutuksessa ollessaan. Pyysin luvan ottaa hänestä kuvan opetuskäyttöön esimerkkinä optimistisesta elämänasenteesta. Näytin tämän kuvan erään etelä-suomalaisen käräjäoikeuden työniloluennolla. Luennon lopussa eräs rouva nosti kätensä ja sanoi:

  • Kiitoksia, kun kerroit äidistäni Kaisasta.

Tytär kertoi kohtaamisemme olleen hänen äidilleen erityisen merkityksellinen: tämä oli kirjoittanut siitä kalenteriinsa ja kaikki sukulaiset ja ystävät olivat kuulleet tarinan, moneenkin kertaan, ja että hänestä otettiin valokuvakin. Äiti olisi halunnut elää 100-vuotiaaksi, mutta oli yllättäen kuollut vuosi sitten. Kehuni tuli minulle moninkertaisena takaisin.

Työpaikalla toistemme huomaamisesta saa voimaa aikana, jolloin ulkopuolella myllertää ja negatiiviset uutiset imaisevat niin helposti mukaansa. Tervehtiminen, kiittäminen ja kuulumisten kyseleminen saavat jokaisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Eräällä työpaikalla järjestettiin joka vuosi joulun alla Oskari-Kaala, jossa työntekijät olivat saaneet äänestää ehdokkaistaan kaksi henkilöä palkittavaksi. Sitten iltajuhlassa he saivat palkintonsa. Toisella työpaikalla taas saattoi painaa aamulla päähänsä prinsessahatun, jos oli vähäisissä voimissa. Silloin työkaverit kohtelivat tätä arvostavasti. Myös marttyyrinviittaa käytettiin eräällä työpaikalla. Huumori on yksi konsti, nauraminenkin ja erityisesti omille kommelluksille.

Alakoulun esimerkki: lapset saivat laittaa helmen lasipurkkiin autettuaan toisiaan. Kun purkki oli täynnä, he saivat esittää toiveen, joka toteutettiin yhdessä.

Kissatkin pöydälle

Istumme mieheni kanssa mökkiterassilla koivuntuoksussa sateen jälkeen Vahojärvellä. Järvi on peilityyni. Muutenkin on perin hiljaista kunnes yhtäkkiä kuuluu kovaa rapinaa. Kaksi isoa harmaahkoa susikoiraa, joista ainakin toisella näyttää olevan panta, törmää pihaan. Ne kopsuttavat alas jyrkkiä portaita ja menevät laiturilta uimaan meistä piittaamatta. Koirat uikuttavat oudosti, mutteivät hauku.

Toinen nousee järvestä ja tulee uitettuna koirana portaita myöten katsomaan meitä. Suutun, ollaan niin olevinaan toisten pihassa. Menen sen eteen parin metrin päähän ja huudan käskevästi:

-Menkää kotiinne! Ja ota tuo toinenkin järvestä mukaasi, meidän laiturille ei tarvitse tulla uimaan. Uikaa omaltanne.

Se katsoo minua silmiin, juoksee pois muina miehinä ajatellen, että tuo nainen taitaa olla tosissaan. Kaveri rämpii myös sen luokse, ei portaita, vaan metsän kautta. Ne katoavat.

Jälkikäteen meinasi sydän nyrjähtää paikaltaan moisesta spontaanista rohkeudesta. Minä, jota koirat haukkuvat ja purevatkin, sain ne lähtemään pihasta. Mietimme, kenenkähän koirat ovat kadoksissa? Täällä kun ei ole kenelläkään moisia takkukasoja. Ne näyttivät niin rispaantuneilta, että olivat varmaan olleet pitkään karkuteillä.

Seuraavana viikonloppuna kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mika käy naapurissa, kun mekin olemme siellä. Hän kertoo, että täällä on viime viikonloppuna nähty kaksi pantasutta. Muuan metsästävä kyläläinen oli ne havainnut rantapusikoissa.

-Lasket leikkiä?

Päässäni alkaa raksuttaa. Katsomme mieheni kanssa toisiamme ja huomaan, että hänelläkin on sama ajatus tullut mieleen. Ne olivatkin susia. Minä siis huusin sudelle ja se lähti pois kaverinsa kanssa. Jalkani käyvät hyytelöksi. Ne näyttivätkin susilta, jotenkin kulahtaneilta ja niin hiljaisilta koiriin verrattuna. Olipa hyvä, etten sentään koirapelkoni vuoksi mennyt sitä tarttumaan pantasta ja katsonut, olisiko siinä mitään puhelinnumeroa! Netistä vielä kurkistamme, miltä pantasudet näyttävät – ne OLIVAT susia.

– Ei tarvitse sitten enää koiriakaan pelätä, tokaisen voitonriemuisena.

Russ Harrisin kirjassa Onnellisuusansa todetaan, että kohtaa omat hirviösi, niin tulet niiden kanssa sinuiksi. Olen tässä paahtanut positiivisuuden voimasta, mutta on myös tärkeätä nostaa tarvittaessa kissat pöydälle. Meillä on päässämme niin murehtiva osa kuin järkiosakin. Erityisesti aamuyön tunteina tuo murehtimispuoli nousee esille. Harris neuvoo sanomaan omalle päälleen, että anna tulla vaan kaikki pahimmatkin huolenaiheet. Eli anna tilaa murheille, ne ovat vain ajatuksia, eivät tosiasioista.

Mitäkö tälle stressille tekisi?

Sisälläni on sisäinen Aune, äitini ääni, joka vaatii minua tekemään sitä ja tätä, siivoamaan viimeisimmänkin nurkan, laittamaan laatikoita ja leipomaan seitsemän sortin leivonnaisia. Joku yrittää piipittää sisältäni, eihän kukaan syö niitä. Olen yrittänyt tainnuttaa sisäisen Auneni, mutta se ei ole helppoa.

Onnellisuustutkijat kehottavat myös hurvittelemaan vailla mitään tulostavoitteita tai marjanpoimintalitroja. Jos työssä on kiirettä, niin silloin vapaalla kannattaa hellittää. Rauhoittua, pysähtyä ajattelemaan. Se tankkaa voimia. Hyvällä mielellä myös jaksamme enemmän.

Siispä tähän loppuun onnellisuuskonferenssin satoa Helsingistä:

Pidä yhteyttä: Ympärilläsi oleviin: perheeseen, ystäviin, kollegoihin ja naapureihin. Kotona, työssä, koulussa ja paikallisessa yhteisössäsi. Kohtele heitä elämäsi peruskivinä ja anna heille aikaasi. Näiden suhteiden ylläpitäminen tukee sinua ja rikastaa jokaista päivääsi.

Ole aktiivinen.Käy kävelyllä tai juoksulenkillä. Astu ulos. Pyöräile. Pelaa pelejä. Tee puutarhatöitä. Tanssi. Treenaus saa hyvälle mielelle. Kaikista tärkeintä kuitenkin on keksiä sellainen aktiviteetti, josta tykkäät ja joka sopii sinun kuntotasoosi.

Pidä silmäsi avoinna: Ole utelias. Etsi kauneutta. Kiinnitä huomiota epätavalliseen. Huomaa vaihtuvat vuodenajat. Nauti hetkestä, käveletpä työhön, syöt lounasta tai keskustelet kavereidesi kanssa. Ole tietoinen ympäröivästä maailmasta ja mitä tunnet. Kokemusten reflektointi auttaa sinua arvostamaan sinulle tärkeitä asioita.

Opi joka päivä. Kokeile jotakin uutta. Keksi uudestaan jokin vanha kiinnostuksen kohteesi. Kirjoittaudu jollekin kurssille. Ota jokin uusi vastuu työssäsi. Korjaa pyörä. Opettele soittamaan tai kokkaamaan lempiruokaasi. Aseta itsellesi haaste, jonka saavuttamisesta nautit. Uusien asioiden oppiminen lisää itseluottamustasi, mutta on samalla myös hauskaa.

Ole antelias: Tee jotakin hauskaa ystävällesi tai ventovieraalle. Kiitä. Hymyile. Tee vapaaehtoistyötä. Liity johonkin ryhmään. Katso ulos, yhtä lailla sisään. Itsesi näkeminen ja myös onnellisuutesi kytkeytyneenä laajempaan yhteisöön voi olla uskomattoman palkitsevaa ja luoda yhteyksiä ympärilläsi oleviin ihmisiin.

Siispä rentoa ja hauskaa joulunaikaa ja pidetään huolta toisistamme.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *