Ihana asiakaspalaute!

Suomalainen ei hevin kehu itseään. Tästä tulin kuitenkin hyvälle mielelle ja kerron muillekin.

Aiakaspalaute 20.1.2022: ”Lämmin kiitos tämän iltapäivän puheenvuorostasi. Se oli juuri sitä, mitä toivoimme ja vielä enemmänkin. Tiukkaa asiaa lempeästi esitettynä, tieteellistä tietoa kansantajuisesti selitettynä, sopivasti huumoria viljellen ja kuulijoita osallistaen. Saimme kaikki eväitä eteenpäin.

Plussana tietenkin vielä sekin, että saimme materiaalin johon palata. Yksi livenä kuulolla ollut osallistuja laittoi myös viestiä, että olisiko hänenkin mahdollista saada tallennelinkki, koska hän haluaisi kuunnella esityksen vielä toiseen kertaan, että saa syvennettyä asioita mielessään. Mahtava palaute!”

Saija Sippola, toiminnanjohtaja, Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry.

Tilaisuuden teemana oli Onnistumme yhdessä, perustana omasta hyvinvoinnista huolehtiminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.