Miksi nuorimpien sukupolvien tulevaisuususko on romahtanut ja osa heistä jää työelämästä kesken kaiken masennuksen vuoksi? Miksi viisikymppiset kokevat, etteivät he enää kelpaa työhön? Onko sukupolvien välillä kuilu: nuoret puhuvat eri kieltä kuin ikääntyneet? Mitä pitäisi tehdä, jotta kaikenikäisten työhyvinvointi ja yhteistyö edistyisi?

Etsimme kahden sukupolven edustajan voimalla vastauksia näihin kysymyksiin kirjassamme Eri-ikäiset työssä – johtamisella työhyvinvointia.

Työelämän nykyiset pelisäännöt ovat suurten ikäluokkien rakentamat. Kova työnteko ja koulutus korostuvat pärjäämisessä. Kestä, kärsi, taistele ja voita -teksti komeili kotini huoneentaulussa. Vasta sitten, kun työt oli kunnialla tehty, oli lupa rentoutua. Hierakkinen johtaminen opetti monet avuttomiksi ja kaipaamaan ”suurta johtajaa”.

Kestä, kärsi, taistele ja voita -motto ei enää toimi?

Ovatko pelisäännöt liian ankarat ja vanhentuneet, koska erityisesti nuoret voivat huonosti? Heidän tulevaisuususkonsa on heikentynyt voimakkaasti viime vuosina. Moni nuori siirtyy masennuksen ja ahdistuksen vuoksi työkyvyttämyyseläkkeelle. Alle 40-vuotiaiden työhyvinvointi onkin heikointa eri-ikäisiä vertailtaessa.

Nuoret kokevat lisäksi taloudellista epävarmuutta määräaikaisten työsuhteidensa vuoksi. He eivät usko pääsevänsä koskaan eläkkeelle. Vaikutusmahdollisuudet omaan elämään koetaan pieniksi. Jos niitä ei ole, tiedämme tutkimuksista, että se voi johtaa joko passivoitumiseen ja masennukseen tai aggressiivisuuteen.

Työssä olevien mielenterveyssyistä johtuvista sairauspoissaoloista koituu yhteensä vähintään noin yhden miljardin euron kulut vuosittain. Kustannukset ovat reaalisesti lähes kaksinkertaistuneet aikavälillä 2013–2023.

Helppoa ei ole vanhemmillakaan: yli 50-vuotiaat kokevat, etteivät he enää kelpaa. Heillä on kuitenkin monipuolinen kokemus, huonoistakin ajoista. Se tuo työyhteisöön turvallisuutta ja toivoa – ennenkin on selvitty ja luotu aiempaa parempaa. Yhä useampi ikääntynyt haluaa tehdä työtä eläköidyttyäänkin.

Sukupolvien välillä kuilu?

Suurten ikäluokkien ja nuorempien sukupolvien välillä tuntuu vallitsevan syvä kuilu: ikääntyneiden ”kalkkisten” ei enää uskota oppivan ja heidän uskotaan olevan haluttomia muutoksiin. Nuorten taas sanotaan olevan ”pullamössöjä”, jotka vellovat tunteissaan, valittavat turhasta ja arvostavat enemmän vapaa-aikaa kuin työtään.

Rikomme kirjassamme stereotypioita. Älykkyys ei katoa minnekään iän myötä, vaan jokainen voi oppia, joskin eri tavoin. Uusimmat sukupolvet ovat saaneet hyvät eväät työelämään; niihin kuuluvat ovat kasvaneet itsearviointien maailmassa ja uskaltavat kyseenalaistaa vanhempiensa totuuksia. Nuoret vierastavat hierarkioita ja ovat mieluummin yhteistyökumppaneita kuin johdettavia. He kaipaavat yhteisöllisyyttä ja haluavat myös vapaa-aikaa voidakseen hyvin. Eikö kaikkien pitäisikin välillä palautua työstään jaksaakseen?

Geenit eivät määrää niin paljoa kuin luulimme

Uusimman molekyyligenetiikan mahdollistama persoonallisuustutkimus on tuonut uutta tietoa. Geenit ovat kuin silmuja, joiden puhkeamiseen, ilmentymiseen, vaikuttaa paljon epigeneettinen säätely, ei vain perimä. Säätelyn käynnistävät muun muassa oma oppiminen, kasvuympäristö tai jopa stressi. Esimerkiksi sota-aikana koetut traumat voivat siirtyä jälkipolville, mutta ilotkin. Siksi jokaisen on tärkeätä tiedostaa, millä itseänsä ruokkii ja mihin huomionsa kiinnittää.

Yhteisöllisyydellä ja toiveikkuudella on suuri merkitys eri-ikäisten johtamisessa myllerryksen keskellä. Meillä on ”salainen ase”, jolla olemme mahdollisesti selvinneet pahoistakin paikoista evoluutiossa. Vertaillessaan sukupuuttoon kuolleen neandertalin- ja nykyihmisen persoonallisuuteen liittyviä geenejä tutkijat havaitsivat, että noin 300 geeniä löytyi vain meiltä. Eroavat geenit liittyivät yhteisöllisyyteen ja luovuuteen. Lisäksi havaittiin, että epigeneettinen säätely on mahdollistanut sopeutumisen ulkoisten olosuhteiden nopeisiinkin muutoksiin.

Erilaisuus auttaa selviytymään

Maailman myllerryksestä ja teknologian kehittymisestä huolimatta ihmisen perustarpeet eivät ole muuttuneet vuosituhansien aikana. Me voimme hyvin, kun saamme ruokaa, käytämme päätämme uuden oppimiseen ja luomiseen, käytämme jalkojamme ja lihaksiamme kehomme treenaamiseen, tunnemme kuuluvamme johonkin ja teemme jotain merkityksellistä.

Suosimme helposti itsemme kaltaisia ihmisiä, mutta tehokkaimmat työtiimit sisältävät kaikenlaisia työntekijöitä. Erilaisuus ei ole uhka. On hyvä muistaa, että täyden elämänkaaren elävä ihminen kokee elämänsä varrella aivan kaikki ikävaiheet. Meistä kukaan ei ole sille immuuni.

Tehokkuuden rinnalle ihmisten hyvinvointi huomion kohteeksi

Tarvitsemme kvanttihyppäyksen ihmissuhteissa vastapainoksi teknologian harppauksille. Se ei tapahdu itsestään, vaan meidän on siirryttävä ”Joku Muu” -ajattelusta ”Me yhdessä” -ajatteluun yhdistämällä kaikkien sukupolvien osaaminen ja näkökulmat työelämässä.

Päätämme teoksen kutsuun, jossa pyydämme mukaan kaikkia tahoja yhteisöllisyyden ja toiveikkuuden edistämiseen. Miksikö? Ei ole enää elämänikäisiä työsuhteita. Ei ole enää yhtä työtehtävää, johon olet kouluttautunut, vaan tehtävät vaihtuvat koko ajan, joten sinulla on oltava valmius oppia uutta. Ei ole enää yhtä tuttua tiimiä, johon tulet aamulla, vaan se voi päivänkin aikana vaihdella. Ei ole enää välttämättä fyysistä työpaikkaakaan, vaan voit tehdä työtäsi kotoa käsin. Työkaverikaan ei aina ole ihminen, vaan kaverinasi voi olla tekoäly tai joku muu, josta emme vielä edes tiedä, mikä se on. Etkä välttämättä enää ole edes työsuhteessa yritykseen tai organisaation, jossa työtäsi teet, vaan itsenäinen yrittäjä. Ja sinulla saattaa olla monta työpaikkaa. Eikä silläkään ole väliä, minkä ikäinen olet, vaan mitä osaat ja miten olet verkostoitunut.

Tarvitsemme uusia ankkureita, jotka perustuvat asenteelle: Me yhdessä, ei Minä yksin tai tehköön Joku Muu. Hyvä mieli ja tehokkuus kulkekoot käsi kädessä!