Tekoälyä odotellessa

Yhtenä aamuna läksin hiihtämään Sorolammonttuun. Miehen piti heti sen jälkeen päästä autolla kolmanteen rokotukseen Pälkäneelle. Upea latu hiihdätti kauemmin kuin suunnittelin, mutta ennätän kyllä.

Takakontti ei avaudukaan. Löydän avaimen kuumissani päältäni ottaman toppatakin taskussa, joka roikkui aidalla. Mikä neuvoksi? Yritän avata auton puhelimella. Se tepsii. Sovellus kertoo, takaluukku on nyt auki, ja kehottaa menemään sen kautta.

Panen sukset takakonttiin, mutten kuitenkaan ryömi sinne, vaan saan etuoven auki. Yritän käynnistää auton. Ei starttaa. Inforuutu kertoo, avainta ei löydy. Hei, se on kädessäni, puhun ääneen. Onko se kylmettynyt pakkasessa näkymättömäksi? Saan auton käyntiin puhelimella, mutta se ei hievahdakaan. Siihen tarvitaan avaimen läsnäolo. Otan avaimen lämpimään kouraani ja maanittelen sitä esille. Rakastava puhekaan ei tepsi.

On pakko soittaa miehelleni, nyt sinun on otettava taksi, että ennätät. Lupaan tilata sen hänelle. Jonotan puhelimessa, mutta samalla yritän vielä ja auto hyrähtää käyntiin. Onneksi en ehtinyt tilata!

Eikä siinä kaikki. Aiemmin viikolla auto ilmoittaa ykskantaan, että hänet on vietävä heti huoltoon. Mies ajaa sinne, mutta jonossa on liikaa porukkaa. Hän saa kuitenkin arvauksen vian syystä. Adblue-neste, jota tarvitaan dieselin kanssa, saattaa olla jähmettynyt pakkasesta. Se tekee niin jo -11 asteessa.

Auton ymmärtäminen on mennyt vaikeaksi, muttei telkkarinkaan katseleminen ole helppoa. Linnan juhlia päin -ohjelmassa ruutuun pölähtää iloisten nuorten yrittäjien parvi, joka hyppii välillä vaahtomuovipala-altaaseen. Tubettajia, jotka ovat perustaneet meemitalon Tampereelle.

Siis minkä? Jotain perin kiinnostavaa sen on oltava, koska haastatelluilla kavereilla on yli 300 000 tilaajaa. Nämä siis haluavat katsoa vaikkapa tubettajien pahvilaatikossa oloa, kuinka kauan he jaksavat sitä.

Mikä on meemi? kysymme toisiltamme On pakko googlettaa. Ohjaudun Helsingin yliopiston verkkoluennolle. Meemi on idea, käyttäytymismalli, giffi, tyyli tai käyttötapa, joka leviää internetissä. Esimerkkinä mainitaan ”yrmeä kissa” (grumpy cat), jonka kuvan päälle on kirjoitettu: minulla oli joskus hauskaa – se oli kamalaa. Katin omistaja sai muuten hyvät korvaukset eräältä yritykseltä, joka oli ottanut tämän meemin mainokseensa ja polki siten tekijänoikeuksia.

Voiko tässä digimaailmassa edes oppia kaikkia selviytymistaitoja? Vai tarvitseekokaan? Olin vastaväittäjänä Hannu Pursiolle, joka tutki metsäkoneenkuljettajien työkykyä. Puunkorjaajien fyysinen rasitus oli vähentynyt, mutta psyykkinen sen sijaan kasvanut rajusti. Väittelijä kertoi kuitenkin, että metsäkoneen ovella kolkuttelee jo kuormitusta helpottava tekoäly, mikä tekee puunkaatoratkaisut kuljettajan puolesta. Kuljettajaa tarvitaan vain hiukan katsomaan tekoälyn perään.

Tätä kirjoittaessani sisareni laittaa tekstarin, sinuun ei saa yhteyttä, puhelimesi on ihan mykkänä. Kiitos, jo riittää, tässä on jo kyllin kolumnin aihetta. Jään suosiolla odottamaan tekoälyä, joka päättää puolestani. Vie minut hiihtämään, valmistaa ruuat ja järjestää huvitukset. Vai olisiko se liian tylsää?

Kolumni Kangasalan Sanomat 15.12.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *