Kangasalan Sanomat 13.4.2007.
Päivitin taas aikakauslehtitietouteni käydessäni kampaajalla. Jonkun Idolsin osanottajan suurin huolenaihe oli, että hän saa suklaasta finnejä. Joku 23-vuotias Heikki (?) puolestaan kertoi kokeneensa uransa suurimman takaiskun, koska ei päässytkään euroviisujuontajaksi. Koko elämä pyöri nyt siitä aiheutuneen pettymyksen ympärillä. Oikein huolestuin, että miten ihmeessä hän selviää siitä? Ihan alkoi hirvittää sekin, miten Tanssii tähtien kanssa –ohjelmasta pudonnut Vanessa jaksaa jatkaa kotielämäänsä vain lastensa hoitajana.
***
Esko Valtaoja puhui kirjakahvilassa lumoavasti tietämisen hauskuudesta ja kehotti ottamaan asioista selvää. Hänen mielestään niin Bush kuin Osama Bin Ladenkin elävät omissa maailmoissaan vailla tietoa todellisuudesta. Vaarallisempaa onkin tietää rahtusen ja arvuutella sen pohjalta kuin ei tietää mitään. Oman tietämisensä yliarviointi johtaa helposti ojasta allikkoon kuten esimerkiksi helposti käy tuoreen ajokortin omistajalle.
Mistäkös sitten tietää, kuka tietää? Miksi uskoa Valtaojan väkevää sananjulistusta enemmän kuin Nokian herätyssaarnaajan, kun kumpikaan ei pysty todistamaan sanomiaan? Tai jos avaruuden jatkuvan laajentumista ei voi selittääkään ilman vuosikausien suhteellisuusteorian matemaattisten taitojen opiskelua. Että pitäisi siis vain uskoa! Uskon varassahan jokainen enimmäkseen on, kun lääkärissäkin käy. Valtaoja uskoi kuitenkin itse siihen, että lääkäri tietää ja puhuu parhaan tietonsa mukaisesti totta, koska hänellä ei ole ketunhäntää kainalossa.
***
Pitkänäperjantaina jouduin soittamaan Myrkytystietokeskukseen – saadakseni oikeaa tietoa. Laitoin illalla termoskahvipannuun kunnon konetiskiaineliuokset ajatuksena pestä sen ruskea nilja aamulla. Ani varhain pitkänperjantaina mieheni nousi kahvia keittämään aikeistani tietämättömänä. Ja keittikin näin ollen kunnon lipeät. Hän kehui kahvin maistuvan todella väkevältä.
Itsekin hörppäsin parit kupit ja vasta siinä vaiheessa, kun aloin miettimään kahden tunnin päästä lammaspaistin kastiketta, johon tarvittiin kahvia, hirvittävä ajatus iski päähäni.
– Pesitkös termoskannua ennen kahvinkeittoa ?
– No kyllä minä sitä ihmettelin, kun siellä oli jotakin sakkaa. Ja niin liukkaalta tuntui se huuhteluvesikin…
Että oikea live-show aamutuimaan! Kädet alkoivat täristä ja hampaissakin tuntui jo kummalliselta saatikka muualla kehossa. Yökötti, olisiko meillä hiilitabletteja? Auttaisiko maito? Pitäisiköhän tässä jo ambulanssia… Myrkytystietokeskuksesta kysyivät, että olikos se kilon vai kolmen pakkaus? Onneksi kilon, koska siinä ph oli 11, isommassa olisi ollut 15.
Sieltä rauhoiteltiin, että kyllä se olisi heti suun polttanut, jos olisi ollut polttaakseen. Korkeintaan mahanväänteitä saisimme eikä myrkytyksestä ollut näin ollen huolta. Ihanaa saada oikeaa tietoa ja että tietokeskus on auki kaiken aikaa!
***
Helpotukseni oli suuri, kun Ruutanan raittia jolkotteleva tonttuparaati paljastuikin itsehoitoa harrastaviksi äijänpelastajiksi! Minä kun luulin, että miehillä oli tähtäimessä Shellin baari, koska Rike sulki pubinsa. Hävettää, olivat tipattomalla tammikuullakin kun minulla vain pahat pyörivät mielessä.
Mikä parhainta, tuo luova hullutus ja kekseliäisyys ovat sitä, mitä meidän jokaisen olisi syytä tehdä. Etsiä iloa arkeen ja samalla hoitaa itseään. Eikös meidän naistenkin pitäisi ryhdistäytyä? Olen nähnyt Likkain lenkillä tai jossain juoksutapahtumassa paitoja, jossa luki Ruutanan Rupukat. Entäs jos elvytetään ”seura” ja tempaistaan muutakin kuin kankaankudontaa terveystalon pommisuojassa.
Toki se meidän akkakerho on vähintäänkin helttojansa bodannut mattoja paukuttelemalla ja kehittänyt kuntoaankin nousemalla ylös portaat sen seitsemään kertaan, kun pihalla parveilevat nuoret ovat koputelleet ovelle kiusalla ja juosseet sitten nurkan taa piiloon. Mutta että ihan oikeasti lähtisimme liikkeelle ja vaikkapa äijien kanssa kilpasille jollekin maratonille.