Jopas oli ihana päivä. Onnitteluja alkoi lappaa heti aamusta Linkedin kautta, mikä suuresti hämmästytti. Piti mennä tarkistamaan alkulähteiltä, miksi minua onnitellaan vuosipäivän johdosta. Mutta totta vie, Docendum Oy:n perustamisesta on kulunut 14 vuotta. Olin alussa päätoimisena ja sittemmin sivutoimisena yrittäjänä, viime vuosihan puolestaan meni kokonaan vaihteeksi yrittäjänä.
Lounaan tarjosi Talentum. Olemme nimittäin poikani vaimon Marjut Mankan kanssa vihdoin saamassa ulos Fokus-sarjan e-kirjan työhyvinvoinnista. Käsikirjoitus luovutettiin vuoden alussa, mutta moninaisia mutkia tuli matkaan eikä pienin niistä ollut SanomaPron ja Talentuminen yhdistyminen. Siis siitäkin olen onnellinen.
Eikä siinä vielä kaikki. Pidin Laurean ammattikorkeakoulun avajaisissa puheenvuoron, mistäpä muusta kuin työnilosta. Useita satoja opettajia ja henkilökuntaa oli mukana ja niin mainioissa tunnelmissa, ettei minullakaan olisi syksy voinut alkaa paremmin.
Kaiken kukkuraksi eräskin rouva yleisön joukosta tuli luokseni ja kysyi, tunnenko. Vai ettenkö? Edessäni seisoi sama ihminen, joka kutsui minut Anjalankosken paperimiehille puhumaan. Olin juuri ostanut oranssin nahkatakin, se päällä heiluttelin innokkaasti käsiäni työhyvinvoinnista haltioituneena ensimmäiseen taukoon ja menin vessaan. Irene tuli perässä ja kysyi:
-Onpas sinulla kaunis nahkatakki. Onko se uusi?
-Eikös olekin hienon värinen, ihan uusi tämä on, kehuin hänelle.
-Otapas sitten tuo hintalappu kainalosta, niin miehet kiinnittävät huomiota myös sisältöön, sanoi Irene.
Onneksi en vastannut, että kirpputorilta ostettu. Hän muisteli vuoden olleen 2001 eli olinkin silloin ihan tuore yrittäjä. Hän sanoi, että kyllä ne luennostakin tykkäsivät eivätkä meinanneet päästää pois lähtemäänkään. Irene oli opiskellut tietojohtamisen maisteriksi ja ties miksi sen jälkeen. Oli nyt ihan uudessa pestissä esimiehenä Laureassa, ihana ja rohkea Irene.
FaceBookinkin kautta tuli vielä tämäkin palaute jälkikäteen: ”Kiitos hauskasta alustuksesta, Laurean yleisössä olleena – inspiroit meitä!”
No siihenkö sitten ihanuus päättyi? Ei suinkaan. Olen huomennakin pääesikunnan porukoita kouluttamassa teemana työhyvinvointi muutoksessa, joten jäinkin Helsinkiin lapsenlapsen luokse. Voi sitä hymyä, minkä sain ovelle ilmaantuessani. Touhusimme illan, nyt pikkumies nukkua pussuttaa ja vanhempansa pääsivät elokuviin.