Elämänilo -kirjan syntytarina

Marja-Liisa Manka

Kirjoitin Basam Booksin blogikirjoituksen, jossa kerroin Elämänilon jäljillä -kirjan taustoista.

https://basambooks.fi/tuoteryhma/tarina_kirjan_takana_elamanilon_jaljilla/4882483

Onko elämänilo kadonnut jonnekin? Järkytyin muutama vuosi sitten työpahoinvointitilastoista. Työ kuormittaa henkisesti ja fyysisestikin yhtä paljon kuin parikymmentä vuotta sitten kiusaamisesta puhumattakaan. Masennus vie 10 ihmistä päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka meillä pitäisi olla maailman onnellisin maa.

Hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu vanhempiemme motoilla. Äitini neuvoi vielä kuolinvuoteellaan: Elämä on kovaa, mutta siinä pärjää, kun tekee kovasti työtä, kouluttautuu ja nauraa pahassa paikassa. Ja jos ei ole mitään oikeaa tekemistä, kunnon työihminen ottaa virkkuukoukun käteensä.

Toimivatko nuo ohjeet enää vai kaipaisivatko ne jo tuuletusta?

Niinpä lähdin tutkimusretkelle selvittämään, mitä nykypäivän onni tai elämänilo pitää sisällään ja minkälaiset polut sinne johtavat. Olemmeko menneisyytemme vankeja – kiitos geeniperimän, elinympäristön ja sattumankin – vai voimmeko itsekin päättää jostakin elämässämme?

Otin koehenkilöksi itseni ja viimeisimmän tutkimustiedon. Avukseni löytyi muistolaatikko homeenhajuisine päiväkirjoineen ja esineineen.Kävin sukututkimuskursseja, jotta ymmärtäisin isääni. Menneestä paljastui järkyttäviä asioita, taakkasiirtymiä, jotka olivat painaneet jälkensä yli sukupolvien.

Löysin toki ilojakin: niukkuudessa oli luksustakin ja koulunkäynti maistui, koska sain oppia uutta. Kotikyläni oli paratiisi lukuisine kavereineen ja kummallisine ihmisineen, luulin jopa Jumalan ajelevan polkupyörällä kylän läpi. Valitettavasti hän myöhemmin paljastui mylläriksi, joka oli yltäpäältä jauhoista valkoinen.

Tutkimusmatkan loppupäätelmäksi tuli: Hyvä mieli on paras lahja, minkä itse kukin voi antaa läheisilleen, mutta myös itselleen. Se vaatii näkökulman vaihdosta, huomion siirtämistä ongelmista siihen, mikä on hyvin ja vahvaa. Valoa alkaa löytyä, kun nostaa katseensa omista murheista arjen pieniin iloihin.

Juuri nyt on mitä parhain mahdollisuus ajattelu- ja työtottumusten tarkasteluun kiitos pandemian! Ja jos Tampereen yliopiston tutkijat ovat jo saaneet elottoman materiaalinkin oppimaan valon avulla, uskon, että ihminenkin voi oppia.

Odotan jännityksellä kirjani julkistamista, koska se on kirjoittamistani kirjoista henkilökohtaisin. Yllättäen löysin kiinnostavan nuoruuden päiväkirjamerkintäni: ”Haluaisin suuremman sydämen, sellaisen, joka rakastaa kaikkia ihmisiä. Sellaisen, joka lämmöllään lievittää onnettomien hätää.” Se on tietämättäni ohjannut elämääni, työnilon edistämistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.