Kangasalan Sanomat, 1.9.2006.
Höyrylaiva Tarjanteella oli kesän viimeinen reissu meneillään. Niinpä ajoimmekin Ruovedelle, josta ajattelimme nousta laivaan Virroille ja takaisin Ruovedelle. Luvassa oli Noitien yö: satamassa kuhisi jo iltapäivällä ihmisiä ja lämmintäkin piisasi – jälleen kerran. Söimme jäätelöä laivaa odotellessa, kun kuppilan puolelta kaljatuoppiaan hörppivä vanhempi mies alkoi puhua meille harvakseltaan.
– Että on viimeinen kerta…
– Niin mikä on viimeinen kerta? kysyimme.
– No se laiva…mitä tilalle?
Tämän täytyi olla Olavi, 67 v, jonka olemme kuulleet matkustavan joka lauantai Tarjanteella. Hän tulee ensiksi bussilla Ruovedelle ja palaa Virroille. Vuodesta toiseen.
– Mutta onhan minulla se matka.
– Niin mikä matka? kysyimme taas.
-Helsingin matka ensi viikolla… Ihmettelevät, että mitä minä siellä Helsingissä hyppään. Ja onhan se lentopallokin.
Siinä sitten rupattelimme ja astuimme laivaan. Kippari –poikamme Mikko- toivotti kaikki Ruovedeltä tulleet matkustajat ja erityisesti Olavin tervetulleiksi, joka istahti ravintolaan. Kysyttyään, oliko entinen meininki, tarjoilija jo kiikuttikin hänelle pientä snapsia tervetuliaisiksi.
-Hyvä homma, totesi Olavi selvästi mielissään.
Tuota samaa hän sitten toisteli useaan otteeseen. Kaunis maisema lipui silmien edessä, aurinko kuumotti kirkkaalta taivaalta ja kovaäänisistä soi Kesäillan valssi. Välillä perehdyimme kuulutusten kautta ikivanhoihin lähisaarelta näkyviin lapinhautoihin ja selvästi erottuviin kalliomaalauksiin, jopa Gallen-Kallelankin käsistä syntyneisiin. Olavi avasi pusakkansa ja näytti meille ylpeänä Tarjanne- paitaansa, jonka oli miehistöltä joskus saanut.
-Kun menen kotiin, pesen paidan, viikkaan sen sitten kaappiin ja otan sen sitten ensi vuonna esille.
Visuveden jälkeen alkoi kuitenkin huoli painaa mieltä: kun on se mäki. Kysyimme, että mikä mäki?
– No se ylämäki laivarannasta. Onneksi siellä on se penkki. Täytyy huilata.
Joka kerta meidät nähdessään hän puhui tuosta mäestä, miten sen jaksaisi kotiin asti. Se stressasi häntä selvästi. Kaljakin oli vaihtunut limsaksi.
***
Kesä on ollut ihana. Kasvihuoneesta on vihdoinkin saanut poimia kunnolla kurkkuja ja tomaatteja. Kreetan muorilta saaduista siemenistä kasvatetut kukat loistavat pihalla punaisina ja tuottavat varmasti siemeniäkin ensi kesän kylvöä varten. Pensasmustikat ovat liki kymmenen vuoden kituutuksen jälkeen ensi kertaa tuottaneet satoa. Rentoutuneessa mielentilassa puutarhaa möyriessä ajatus kulkee kirkkaana. Huolet etääntyvät ja suhteellistuvat. Sitä suunnittelee tarttuvansa elämäänsä ja uskaltavan vaikka mitä.
Ja kun työt alkavat, kuluu tuskin kaksi päivää, kun elämä jatkuu samaa rataa. Itse kullakin on omat mäkemme edessä, kun työt käynnistyvät ja syksy iskee päälle.
***
Saavuimme Virroille. Olavi oli ensimmäisenä kannella odottelemassa laivastapääsyä. Laiturilla seisoskeli jo mies, joka jokainen kerta saapuu satamaan ja ottaa köyden vastaan laivan tullessa. Tämä huusi Olaville, että tuletko kyydissä?
– Ei tartte kävellä… huokaisi Olavi helpottuneena. Että se niistä mäistä.