Sano muikku!

Sano muikku! Kuvassa pähkinäkuoressa, miten voit hyvittää toisen mielen sen pahoittamisen sijaan.


Syksyisin isä kävi Oulujärveltä hakemassa muikkuja, jotka suolattiin nelikkoon ja säilytettiin kellarissa matosaavin vieressä. Muikut tulivat mieleeni, kun kuulin ensimmäistä kertaa Italian sardiiniliikkeestä. Siellä erityisesti nuoret menivät kaduille vastustamaan vastakkainasettelua ja poliittista korruptiota.
 
Muikut, tönkkösuolatut erityisesti, kuvaisivat jurottavia, hillitysti hauskoja ja sitkeitä suomalaisia. Siihen liittyy muutakin symboliikkaa: valokuvaaja kaivaa meistä hymyn esiin kehottamalla sanomaan muikku.
 
Miksikö muikuttelemaan? Yhteiskuntamme on huolestuttavasti jakautumassa kahtia, vallanpitäjiin ja alamaisiin. Rikkaisiin ja köyhiin. Kaupunkiin ja maaseutuun. Huutoäänestyksestä on demokratian sijaan tullut vaikuttamiskeino. Poliitikot eivät uskalla toimia pitkäjänteisesti, koska pelkäävät menettävän äänestäjänsä. Katsomme oikeudeksemme haukkua heitä estoitta. Mutta ei vain julkisuuden henkilöitä, koulu- ja työpaikkakiusaamisessakin olemme todella hyviä tilastojen mukaan.
 
Mielen pahoittamisen sijaan haluan haastaa mielen hyvittämiseen. Sen raaka-aineita ovat yhteishenki ja arvostus. Kaduille meneminen tai ryhmän perustaminen sosiaaliseen mediaan eivät riitä, tarvitsemme käytännön tekoja. Se, mihin vähintään itse kukin voi vaikuttaa, on oma itseni.  
 
Siispä tervehdi ja ota mukaan! Katsekontakti ja hymy luovat yhteyden. Ulkopuolelle jättäminen tuntuu sosiaalisena kipuna, joka on aivan fyysiseen kipuun rinnastettavaa. Se saa ihmisen alkukantaiset keinot käyttöön: joko hyökkäämään väkivallallakin tai pakenemaan, mikä voi ilmetä passiivisuutena ja masennuksena.
 
Havaitse hyvä, älä vain vikoja! Se mihin huomio kiinnittyy, vahvistuu. Mistä voit olla tänään kiitollinen, minkälaisia tähtihetkiä olet kokenut viime päivinä?
 
Kehu ja kannusta, ventovierastakin! Minua tuli vastaan yhtenä päivänä kehitysvammainen rouva hoitajansa kanssa. Olet niin kaunis, niin sävysävyyn sopivat pipo, takki ja kengätkin! huikkasin. Hänen suunsa meni messingille. Kuulitko, sanoi hoitaja, hän sanoi sinua kauniiksi. Olen kaunis, hän jäi toistelemaan selkäni takana. Minäkin ilahduin.
 
Kritisoi asiaa, älä persoonaa! Emme voi olla kaikesta samaa mieltä. Kysy ja kuuntele, jos et ymmärrä! Jos tuntisimme toisemme paremmin, emme voisi olla ilkeitä.
 
Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää! Opi joka päivä jotain, se virkistää.
 
Pidä huolta omasta jaksamisestasi, kestät silloin muitakin! Väsyneenä olemme ärtyisiä emmekä näe metsää puilta. Mene vaikka metsään, se saa automaattisesti hyvälle mielelle. Tai sano, muikku! Se aktivoi hymylihaksesi. Paras lahja, minkä voit antaa maailmalle, on hyvä mieli.
Kolumni Tervareitissä 3.1.2020

2 thoughts on “Sano muikku!

  1. Siis juuri näin,niin totta joka sana.
    Erittäin hyvin kiteytetty ja itsellenikin tuttuja asioita nuo säilötyt muikut saavissa lapsuuden ajoilta.
    Nykyajan epäluuloisuus kanssa olijaa kohtaan paistaa joka puolella.Aivan kuin puhuminen olisi kielletty,katoavaa kansanperinnettä.Kyllä tuntemattomienkin kans pitäisi voida jutella eikä siihen tarvitse olla kuin avoimempi näkökanta.
    Ihmisiä me kaikki olemme emmekä ole saaneet valita syntymäämme.
    Itsestä tuntuu näin maalla kasvaneena että siellä ihmiset ovat aitoja toisin kuin kaupunkilaiset.Vedetään joku kuori ympärille,halutaan luoda joku etäisyys.
    Niinkuin kerrostaloissa.Naapureita ei tunneta/ haluta tutustua,kurkitaan verhojen raosta ja silti seurataan uteliaana toisten elämää,vartioidaan omaa reviiriä.
    Kuinka helppoa olisi hymyillen tervehtiä,sanoa pari sanaa jotain kivaa ja jatkaa matkaa.Siitä jäis hyvä jälki ja mieli,molemmille.
    Ja kantais pitkälle!

    • Niin viisaasti kirjoitat. Syntymäpaikkaamme emme ole valinneet. Historian saatossa juuremme johtavat ihan samoihin osoitteisiin Afrikkaan. Kuinka paljon helpomi meidän olisi elää, jos voisimme kohdella toisiamme ystävällisesti. Ja kuten sanoit, se kantaisi pitkälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *