Kolumni Kangasalan Sanomat 19.6.2013
Istumme mieheni kanssa mökkiterassilla koivuntuoksussa sateen jälkeen Vahojärvellä. Järvi on peilityyni. Muutenkin on perin hiljaista kunnes yhtäkkiä kuuluu kovaa rapinaa. Kaksi isoa harmaahkoa sutta, ei, ehkä susikoiraa, koska ainakin toisella näyttää olevan panta, törmää pihaan. Ne kopsuttavat alas jyrkkiä portaita ja menevät laiturilta uimaan meistä piittaamatta. Koirat uikuttavat oudosti, mutteivät hauku.
Toinen nousee järvestä ja tulee märkänä portaita myöten katsomaan meitä. Suutun, ollaan niin olevinaan toisten pihassa. Menen sen eteen parin metrin päähän ja huudan käskevästi, menkää siitä kotionne. Se katsoo minua silmiin, juoksee pois muina miehinä ajatellen, että tuo nainen taitaa olla tosissaan. Kaveri rämpii myös sen luokse metsän kautta. Ne katoavat.
Jälkikäteen meinasi sydän nyrjähtää paikaltaan moisesta spontaanista rohkeudesta. Minä, jota koirat haukkuvat ja purevatkin, sain ne lähtemään pihasta. Mietimme, kenenkähän koirat ovat kadoksissa? Täällä kun ei ole kenelläkään moisia takkukasoja. Ne näyttivät niin rispaantuneilta, että olivat varmaan olleet pitkään karkuteillä. Laitan tarinan facebookiin. Joku lohkaisee, että ne olivat varmaan pantasusia. 😀 Toiset taas sanovat, hui.
Seuraavana viikonloppuna kyläyhdistyksen päällikkö Mika käy naapurissa, kun mekin olemme siellä. Hän kertoo, että täällä on viime viikonloppuna nähty kaksi pantasutta. Muuan metsästävä kyläläinen oli ne havainnut rantapusikoissa.
-Lasket leikkiä?
Päässäni alkaa raksuttaa. Katsomme mieheni kanssa toisiamme ja huomaan, että hänelläkin on sama ajatus tullut mieleen. Ne olivatkin susia. Minä siis huusin sudelle ja se lähti pois. Jalkani käyvät hyytelöksi. Ne näyttivätkin susilta, jotenkin kulahtaneilta ja niin hiljaisilta koiriin verrattuna. Olipa hyvä, etten sentään koirapelkoni vuoksi mennyt sitä tarttumaan pantasta ja katsomaan, olisiko siinä mitään yhteystietoa! Netistä vielä kurkistamme, miltä pantasudet näyttävät – ne olivat susia.
Kesäloma on alkamassa. Mikä nyt eteen? Aloittaako ampumakurssi vai pystynkö toisen kerran samaan? Siinäpä pientä pähkinää. Metsään menen kuitenkin, koska olihan meidän pihassa muutama vuosi sitten karhukin kaatanut kompostorin. Silti emme ole törmänneet karhuun sen koommin, kiitos pienen kopassa roikkuvan kilistimien ja virrenveisuun. Karhun kohtaamisohjeissa sanottiin erityisesti sitä, että puhumalla kauniilla äänellä se lähtee karkuun ennen kuin edes tiedät sen olevan pusikoissa. Mutta karkotetaanko sudetkin samoin konstein?
Siispä jännittävää ja rentouttavaa kesälomaa muillekin!