Kangasalan Sanomat 14.9.2007.
Sotaveteraani Eino 86 v, jonka jalasta saatiin poistettua sodan aikainen luoti vasta vuosi sitten, oli juuri tullut perunapellolta nostamasta seitsemänkymmentä säkkiä pottua – toki poikansa kanssa. Hän oli kaahannut autollaan sataa entiselle kotitilalleen, ja kehui iloisesti, että onneksi ainakin viisi vuotta saa vielä ajaa.
Toisessa sukulaispaikassa täti kehui tehneensä ja suolanneensa yli sata vastaa, laittanut kolmekymmentä ämpäriä mansikoita omasta maastaan ja poiminut vielä parikymmentä ämpäriä mustia viinimarjoja. Hän yritti meillekin tyrkyttää niitä mukaan. Hän on tosin vasta kahdeksankymppinen.
Edesmenneen enoni vaimo avasi oven kalpeana ja masentuneena. Kertoi olevansa huonossa kunnossa… Oli jo kymmenen kertaa kaatunut isossa talossaan – onneksi ei ollut käynyt pahemmin.
Edelliset katkelmat olivat syyskuun kotiseutuvisiitistä. Sukuni laskee niin hyviä kuin huonojakin tapahtumia. Siispä ei ole ihme, että itsekin käytän samanlaista mittakeppiä. Tänä kesänä on tullut poimittua kuusikymmentä litraa mustikoita, kymmenen kiloa hilloja, ja seitsemän ämpäriä puolukoita. Vastoja kertyi vain yksitoista paria. Tämä on tosin ennätys, koska uudella mökillämme Parkanossa piti karsia rinteestä koivuja ja verestin vastantekotaitoni. Luvattoman vähän kertyi liikuntakilometrejä tänä kesänä – liekö vika ollut säässä vai heikoissa säärissä!
Osoitetaanko tämmöisillä kehumisella oma tarpeellisuus ja hankitaan muilta hyväksyntää? Miksei joskus osaisi olla touhuamisen sijasta hiljaa paikallaan ja nauttia laiskottelusta? Itselleni se on miltei mahdotonta. Mieheni sen sijaan osaa taidon kadehdittavan hyvin.
Toisaalta mittarit voivat myös paljastaa sellaista, mitä itse emme ymmärrä tai tiedosta. Olemme kokeilleet eräässä työhyvinvointiprojektissamme stressivyötä, joka on kehitelty Jyväskylän yliopistossa. Se kertoo pilkuntarkasti, kuinka kuormittunut ihminen on ruumiillisesti ja henkisesti. Stressin fyysisen tutkimisen ideana onkin, että petollisesti hiipivä rasittuneisuus saataisiin paljastettua varhaisessa vaiheessa. Stressaantunut ihminen ei saa hirveästi aikaiseksi, heräilee aamuyöstä, muuttuu ärtyneeksi ja jopa kyyniseksi. Erityisen tärkeätä on tietää myös palautumishetkistä, joita tarvitaan työnkin lomassa voimien elvyttämiseksi. Kokopäiväinen kaahaus nostaa helposti sydämen sykettä ja verenpainetta ja saattaa aiheuttaa myös keskivartalolihavuutta. Vyö kokoaa tietoa ja tietokone suoltaa jos jonkinmoista hyvinvoinnin kannalta tärkeätä raporttia suosituksineen käytön jälkeen.
Eräs myymälän esimies piti stressivyötä neljän vuorokauden ympäri. Yllätys oli melkoinen. Yhtään ainoata palautumishetkeä ei työpäivään sisältynyt, vaikka hän omasta mielestään ei ollut kovinkaan stressaantunut. Viikonloppu oli myös yllättävä: vieraita lauantai-iltana ja muutama paukku. Edes unessa hän ei virkistynyt, vaan käyrä oli koko ajan punaisella. Alkoholi sai elimistön toimimaan ylivireystilassa. Ainoat palautumishetket liittyivät sauvakävelylenkkien jälkeiseen tilaan.
On ihanaa välillä ponnistella, mutta tarvitsemme myös lepoa. Tämä koekaniiniesimies havahtui todella miettimään, mitä voisi tehdä toisin. Ilman mittaria se ei olisi ollut mahdollista. Työpäivään pitäisi sisältyä rentoakin oloa – siinä todellinen haaste monelle työpaikalle. (Minulla on stressivyö parhaillaan kokeilussa – pelottaa!)
Unikin on tärkeä voimien palauttamiseksi. Suomalaiset nukkuvat nykyään paljon vähemmän kuin parikymmentä vuotta sitten. Kuitenkin meidän pitäisi muutoksien keskellä oppia koko ajan uusia, ja asiat painuvat mieleen nimenomaan unessa. Liian katkonainen tai vähäinen uni voi aiheuttaa muistihäiriöitä, tarkkaavaisuuden heikkenemistä ja jopa humalan kaltaisen olotilan.
Siispä pidetään huolta itsestämme ja annetaan itsellemme lupa laiskotellakin syksyn pimeydessä.