Nyt ymmärrän äitiäni. Eihän siihen tarvittu kuin runsas kolmekymmentä vuotta! Hän nimittäin pyrki kovasti päsmäämään, miten lapsia pitäisi hoitaa ja vasta nyt tajuan, kuinka järkyttynyt hän mahtoi ollakaan. Ensinnäkin hän kauhisteli sitä, että vauvoja nukutettiin ulkona vaunuissa pakkasellakin.
– Eräs kätilö tuuletti lapsensa kuoliaaksi, äiti perusteli. –Se piti ikkunoita auki ja vauva sai kuolemantaudin…
Nukutimme lapsiamme silloisen uskomuksen mukaan vatsallaan. Johon äitini:
– Sehän tukehtuu, lasta pitää nukuttaa selällään…
Ja niin minusta tuli takaraivoltani ihan littana. Myös ruuasta keskusteltiin: lapsen pitää saada punaista maitoa ja kunnon voita. Jos ruoka ei lapsille maistunut, hän piti sen seitsemännet näytökset syöttäessään heitä lusikalla leluvuoren ympäröimänä ja maanitellen:
– Kiertää, kaartaa, lopulta suuhun mennee…
Nyt sitten olen mummu. Enkä voi ymmärtää niitä kaikkia ohjeita, joilla lapsia hoidetaan. Jo odotusaikana kuuntelin ihmeissäni, mitä ei saanut syödä. On listeriariskiä, minkä vuoksi tuorejuustot ja graavit kalat ovat kieltolistalla. Mutta että imetysaikanakin samat säännöt pätevät? Ja aika moneen synnytysvalmennukseenkin he osallistuivat. Omistani muistan vain sen, että pidä silmät auki, kun ponnistat, niin eivät verisuonet katkea silmissä.
Synnyttämään nuoripari matkusti Sastamalaan eräänä aamuna pari viikkoa etuajassa. He olivat juuri edellisviikonloppuna käyneet tutustumassa paikkaan. Miksikö sinne? Siellä on persoonallista hoitoa, rentoutusta varten ammeita ja suihkuja ja muutakin mukavaa. Onko semmoistakin olemassa, ihmettelin. Meinasivat Rovaniemen luennot mennä sinä päivänä ihan pipariksi, koska sairaalasta ei kuulunut mitään pitkään, pitkään aikaan. Jokaisella tauolla vilkuilin kännykkääni ja koko porukkakin jännitti kanssani. Osanottajat näyttelivät omien lastenlastensa kuvia ja varoittelivat hupsuksi tulemisen riskistä. Ehdin jo tulla kotiakin. Koska mitään ei kuulunut, ajattelimme, että varmaan oli jotakin pielessä kunnes aamuyöstä tuli viesti, että potra poika oli syntynyt.
Sastamalan sairaala vaikutti eittämättä perustellulta. Isäkin sai olla perhehuoneessa mukana treenaamassa kylvettämistä ja vaippojenvaihtoa. Perusasiat opittiin kotihoitoa varten, mutta myös varmuutta. Lisäksi sinne saattoi jälkikäteenkin soittaa. Valitettavasti vain koko synnytysosaston olemassaolo siellä on ollut vaakalaudalla.
Nyt vauvaa nukutetaan vanhempien vieressä sängyssä eikä omassa kopassa. Sehän voi tukehtua tai eihän se opi nukkumaan ollenkaan yksinään, siinähän sitten pötköttelee yhtä soittoa koulun alkuun asti. Ja taas on jostain syystä palattu selällään nukuttamiseen. Tuttia ei työnnetä suuhun, etteivät iduillaan olevat hampaat menisi väärään asentoon… ja sillä kun sai itkun aikanaan vaimenemaan. Mutta toki molemmat poikamme olivatkin sen jälkeen sympaattisen erikoishammaslääkäri Matti Vanteen oikomishoidoissa.
On se vaan niin ihanaa mummuna, eikä vaarinakaan olo pöhkömmältä näytä. Nautitaanpa siis täysin siemauksin mummuttelusta ja kudotaan sukkia, nuttuja ja potkuhousuja sielun kyllyydestä sekä hemmotellaan lasta. Itselläni ei ollut ukkeja lainkaan, yksi mummukin vain hetken. Hänestä jäi kuitenkin suloiset muistot, kun hän tarjosi punaista Jaffa-limsaa ja Pectus-pastilleja sen jälkeen, kun olin jynssännyt saunassa hänen selkänsä.
Kolumni Kangasalan Sanomissa 18.4.2013