Sitkeinkin voi uupua – ministeri Lindströmin stressistä

Ministeri Jari Lindström kirjoitti blogissaan, että hänet tunnetaan periksiantamattomana miehenä. Sitkeinkin voi uupua, mutta se edeltää kuitenkin pitkäkestoista stressiä. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan tarttumaan tilanteeseen. Toki itsekin voi tehdä asialle paljon. Työn voimavarat, hyvä henki ja työn tuunaus, sekä omat voimavarat kuten voimien elpymisestä huolehtiminen, ovat täsmälääkkeitä stressin vähentämiseen.

Puhelin soi lauantaina keskipäivällä. Hesarin toimittaja halusi keskustella työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin työuupumusilmoituksesta. Minä en sitä voinut tehdä, koska olimme menossa lapsenlapsen kanssa Ahaa-teatteriin. Sanoin pystyväni vastaamaan kolmen tunnin kuluttua. Koska olin valmistautunut haastatteluun ja puhelua ei määräaikana kuitenkaan kuulunut, niin syntyi tämä kolumni. Tiesin, että toimittajalla oli kiire saada juttunsa kuntoon, jottei tulisi stressiä.

Mitä on työuupumus? Se ei ole sairaus, mutta yleensä siihen liittyy sairauden oireita ja johtuu pitkäkestoisesta työstressistä. Stressihän on automaattinen reaktio työn vaatimuksiin, joihin ihminen omilla ja työn voimavaroilla reagoi. Stressi saa aikaan hyökkää tai pakene -reaktion ja samalla energiantuotannon, joiden avulla selvitään haasteellisesta tilanteesta. Sen jälkeen elimistö palautuu.

Jos tilanne pitkittyy ja palautumista ei ehdi tapahtua, alkavat fysiologiset ensioireet: aamuöinen heräily, sydän- ja verenkiertoelimistön rasitustila esimerkiksi verenpaineen, muodossa. Pikku hiljaa vaikutukset näkyvät myös psyyken puolella: liian vähäinen uni vaikeuttaa uusien asioiden oppimista, lisää ärtyisyyttä ja kyynisyyttä. Ihminen alkaa laiminlyödä itseään ottamalla aikaa työntekoon palauttavista toimista kuten liikunnasta. Myös elintavat saattavat alkaa rapautua. Jos tilanne ei korjaudu, siitä voi seurata lievä ja sitten vakava työuupumus, josta kärsii pari prosenttia suomalaisista vakavimmillaan.

Työterveyshuollossa käytetään testejä ja haastattelua työuupumuksen toteamiseen. Yleensä diagnoosi vaatii kolmenlaisia oireita:

  1. uupumusasteinen väsymys, joka on seurausta pitkästä pinnistelystä ja toimintaedellytysten puutteesta, ristiriidasta työn vaatimusten ja omien käytössä olevien voimien välillä. Työtä yksinkertaisesti on silloin liikaa.
  2. kyynisyys, joka voi myös ilmentyä tunteiden puutteena ja mekaanisena suhtautumisena asioihin.
  3. ammatillisen itsetunnon rapautuminen, joka ilmenee pystyvyyden ja aikaansaamisen kokemusten vähenemisenä.

Pitkittynyt stressi ja sitä seurannut työuupumus eivät ratkea yleensä sairauslomalla, toki sitäkin tarvitaan elämän saamiseen raiteilleen, vaan sillä, että tehdään muutoksia itse työssä. Toki tunnollinen ja kiltti saattaa helpommin altistua työuupumukselle. Työterveyslain mukaan on työnantajan tehtävä huolehtia siitä, että

Löysin Lindströmin itsensä kirjoittaman blogin http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233141-ensin-terveys-sitten-muu , jossa hän kertoi taustoja tilanteeseensa. ”Yksikään asia, joka on sovittu hallituksessa, ei ole jäänyt viemättä eteenpäin kaksoisroolini vuoksi”, hän kertoo. ”Minut tuntevat tietävät minun olevan periksi antamaton isänmaallinen mies, joka ottaa työnsä vakavasti.” Eli tunnollisuuden puutteesta ei häntä voi syyttää.

Riittämättömyyden tunne on ollut jatkuvana seuralaisena, hän kertoo. Kaikkiin odotuksiin hän ei ole pystynyt vastaamaan. Itsensä laiminlyönnin hän tunnustaa, liikkumattomuuden ja epäterveellisen ravinnon, mikä estää voimien palautumista.

Blogin perusteella ei vielä voida puhua työuupumuksesta, vaan pitkittyneestä stressistä. Kuitenkaan pelkällä elämäntaparemontilla tästä ei selvitä. On tehtävä jotakin työlle: sen määrälle, suhtautumistavalle työhön tai tavoiteasetannalle. Sen rinnalla on myös kiinnitettävä huomiota voimien elpymiseen, että elämästä löytyy kaikkea kivaa, jotka palauttavat voimia.

Olen kirjoittanut Stressikirjan – mistä virtaa osin omien stressikokemusteni siivittämänä. Nähdäkseen on välillä pysähdyttävä. Ja silloin, kun itse ymmärtää vielä reagoida tilanteeseen, on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa. Toivotan ministeri Jari Lindströmille kaikkea hyväää!

Tässä Stressikirjasta pari kuvaa https://shop.almatalent.fi/stressikirja.html

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn4Share on Google+0Pin on Pinterest0Email this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *