Kiusatuilla ei ole siipiä

Treenasin valokuvanottoa kurssin jälkeen. Valtava, satojen (?) kurkien aura kurnutti vastarannalla. Se eteni kuin musta savupilvi muotoaan muuttaen. Poika ajoi jarrut kirskuen rinnepolkua alas rantaan.

-Älä säikähdä. Täällä on ihminen. Tule katsomaan, mieletön kurkien aura vastarannalla.

Hän nousi pyöränsä päältä. Katsoimme taivasta, jossa oli erikoisia pilviä ja kuin yksi niistä olisi pienin pistein liukunut taivaanrannan yli. Edessä liukui vesilintuja.

  • Minua kiusataan. Katso minun otsaa, pyysi poika ja otti kypärän päästään. Siirryin syksyllä Pikkolaan yläasteelle. Päätä hakattiin seinään välitunnilla. En päässyt Cooperin testiin, kun niin pyörrytti.

Siinä oli mustelma ja naarmuja. Kysyin, oliko hä kertonut opettajilleen asiasta. Oli.

  • Minua kiusattiin kyllä enemmän kuudennella luokalla, olin ihan masentunut ja tuntui, ettei elämällä ole tarkoitusta. Mutta nyt meillä on Kiva-kouluprojekti. Asiaan puututtiin.
  • Niillä kiusaajillasi ei ole kaikki asiat kohdallaan…
  • Ei, niillä on huonot kotiolot. Pahimmalla on ADHD ja hän on adoptiolapsi. Mutta ei se silti ole mukavaa. Minä ajan pyörällä, niin se helpottaa. Tiedätkö, meillä mökillä näkyi aurinko kerran oranssina pallona ja minä siinä välissä suppailin kuikkien kanssa. Olisi saanut hyvän toimintavalokuvan. Olethan laittanut objektiivin mahdollisimman isolle?

Katselimme taivasta. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi ajaa pyörällä sen takia, että kiusataan koulussa tai työssä! Kunpa jokainen olisi ihmisiksi, saisimme katsella rauhassa syksyn väriloistoa ja ihmetellä muuttolintujen vaellusta. Ne pääsevät lentämään, kiusatut eivät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *