Minkälainen elämäncoctail syntyy, kun geenit, olosuhteet ja oma toiminta vaikuttavat yhdessä? Äitini komentaa minua edelleen päässäni ja isäni on taustalla kuten eläessäänkin. Kovista kokemuksista huolimatta minusta on tullut kroonisesti onnellinen. Ruumiin metsästä löytämisen jälkeen sain terapiaksi yövalon. Kolumni 15.1.2020 Kangasalan Sanomat
Huonon työhyvinnoinin vuoksi eläköidymme ennenaikaisesti, kärsimme ammattitaudeista ja sairastelemme. Tämän vuoksi häviämme vuosittain miljardeja euroja. Miten työhyvinvointia voisi parantaa?
Vieraina työhyvinnoin dosentti Marja-Liisa Manka ja asiantuntija Marjut Manka, jotka julkaisivat aiheesta kirjan Työhyvinvointi. Siinä on runsaasti työkaluja myös työpaikan ja oman hyvinvoinnin kehittämiseen.
Kuunneltavissa Yle Areenasta, nauhoitettu 15.9.2016: https://areena.yle.fi/1-3639767?
Viime aikoina on keskusteltu paljon hyvinvointitaloudesta. Tampere-talossa vierailleen tohtori Katherine Trebeckin luennon innottamana kirjoitin tämän kolumnin JHL:n Motiivilehteen. Hänen pääviestinsä on, että talousjärjestelmämme on tullut tiensä päähän. Meille on kerrottu, että onnellisuus kasvaa bruttokansantuotteen kanssa. Emme kuitenkaan enää tiedä, mikä on tarpeeksi. Kahmimme lisää vaurautta, vaikka se pilaa oman elämämme ja ympäristön. (ks. Aamulehti 9.10.2019)
Muistan tuhriintuneet ja hien vanuttamat sormikkaat, jotka kudoin koulussa. Niiden piti olla valkoiset. Milloin väkinäinen tekeminen muuttui iloiseksi, en muista. Aloin kuitenkin nauttia käsillä tekemisestä: veistelin puunoksista ihmisiä, ompelin vaatteita, ihan samanlaisia kuin kavereillakin oli, ja virkkasin villatakkeja.
Äitini oli käsityöihminen, hänestäkö innostukseni syntyi? Äidin erityisintohimona olivat kalastajalangasta virkatut sängynpeitteet. Vielä kuolinhetkelläänkin sairaalasta hän toimitti, peskää virkatut verhot ja laittakaa pääsiäiseksi ikkunoihin. Laitoimme, silloin vietettiin hänen hautajaisiaan. Toki hän paukutti mattojakin, kutoi revontulipuseroita ja korjasi vaatteita, kaikkea mahdollista.
